Pulla maistui! Matti Vanhanen nautiskeli kulttuuririennoista – kuva

Pulla maistui! Matti Vanhanen nautiskeli kulttuuririennoista – kuva
Helsingin kirjamessut 2017. Kuvassa Matti Vanhanen ja heidi Huhtamaa.

Matti suuntasi nautiskelemaan kesäillasta yhdessä Heidi-puolisonsa kanssa.

Suomen entinen pääministeri Matti Vanhanen ja puolisonsa Heidi Huhtamaa nauttivat kesäisistä kulttuuririennoista. 

Seiskan tarkkasilmäinen lukija huomasi, kun pariskunta saapui perjantaina 12.7. Taaborin kesäteatteriin Nurmijärvelle seuraamaan Peter Pan -näytelmän ensi-iltaa.

Myös kesäteatterin näyttämöllä sai bongata julkimoita, sillä näytelmän päätähtiä ovat näyttelijät Timo Lavikainen, Sanna Stellan ja Amelie Blauberg.

Väliajalla Matti suuntasi tutkimaan kahvion tarjontaa ja valitsi vallan perinteisen väliaikaherkun.

– Väliajalla Matille iski pullanhimo ja hän nautiskeli nisuaan antaumuksella mäntyjen siimeksessä, Seiskalle supistaan.

Kesäteatteri-illasta nautiskeleva kaksikko jutteli rennosti kahvikupposten äärellä hyväntuulisen oloisena.

Matti ja Heidi ovat pitäneet yhtä jo yli kymmenen vuoden ajan.
Matti ja Heidi ovat pitäneet yhtä jo yli kymmenen vuoden ajan.

Matin Heidi-puoliso tunnetaan miljoonatuloistaan. 

Luvian sahan omistajasukuun kuuluva Heidi tienasi vuonna 2022 yli 11 miljoonaa euroa Luvian sahan kaupan vuoksi. Heidi oli tällöin listauksessa Suomen toisiksi kovatuloisin nainen.

Matin ökyrakas Heidi saapuikin metsäiseen kesäteatteriin näyttävässä, kukkakuosilla koristellussa maksimekossa ja valtava merkkilaukku olallaan. 

Matti oli myös pistänyt parasta ylleen. Entinen pääministeri nautiskeli teatteritarjonnasta tyylikäs tummansininen puku yllään.

Nurmijärvi on pariskunnalle tuttu alue, sillä Matti rakennutti metsämaisemiin näyttävän, vapaa-ajan asuntona toimivan omakotitalon muutama vuosi sitten. Maalaistalomaisemaa muistuttavassa pihapiirissä on asumuksen lisäksi pihasauna, verstas ja autotalli.

Pulla maistui! Tyylikäs pariskunta nautiskeli kesäillasta.
Pulla maistui! Tyylikäs pariskunta nautiskeli kesäillasta.