Pelle Miljoona täräyttää suorat sanat päihdesekoilusta
1970-luvulla huumeet olivat suuressa roolissa rock-kulttuurissa. Artisti Pelle Miljoona eli Petri Tiili kertoo, miksei halunnut laittaa päätään sekaisin.
Pelle Miljoonana tunnettu laulaja Petri Tiili, 71, pakeni Suomen pimeintä aikaa Espanjan Torremolinokseen yhdessä puolisonsa Teijan kanssa.
Katso myös! Tämä kappale saa Pelle Miljoonan itkemään:
– Vietämme siellä koko marraskuun. Menemme äänittämään ystäväni kanssa vähän uutta musaa.
Ennen reissuun lähtöä Petri istahti Seiskan kanssa kahville Helsingin Hakaniemessä sijaitsevaan kahvila Rytmiin.
– Tää Kallion seutu on mun kulmia. Olen asunut täällä 70-luvulta lähtien, mies lausuu mustaa kahviaan hörpäten.
Viime aikoina Petri ja Teija ovat kuitenkin viettäneet enemmän aikaa heidän Itä-Uudellamaalla sijaitsevassa kodissaan.
Luokanopettajasta rockariksi
Haminasta kotoisin olevasta Petristä piti tulla alkujaan luokanopettaja.
Siviilipalvelus näkövammaisten ammattikoulussa ajoi miehen kuitenkin lopullisesti musiikin tielle.
– Olin aina digaillut musiikista, mutta siellä tutustuin näihin stadilaisiin punkkareihin.
Matkaan tarttuivat tuolloin muusikot Ari Taskinen ja Tumppi Varonen.
Vanhat hitit väsyttävät
70-luvulla sai alkunsa Pelle Miljoona -musiikkiprojektin ensimmäinen kokoonpano, Pelle Miljoona & N.U.S..
Vuonna 1978 perustettiin lopullisen läpimurron tehnyt Pelle Miljoona Oy -yhtye, joka levytti Moottoritie on kuumaa menestysalbumin.
Mukana Petrin, Arin ja Tumpin lisäksi olivat Sami Yaffa (Sami Takamäki) sekä Andy McCoy (Antti Hulkko).
Yhtye hajosi ennätysnopeasti jo vuonna 1980, kun Sami Yaffa ja Andy McCoy hyppäsivät perustamaan rock-yhtye Hanoi Rocksia.
– Minulla on satoja biisejä, mutta minut tunnetaan vain kahdesta: Moottori tie on kuuma ja Tahdon rakastella sinua, Petri kertaa.
– Se vähän jurppii, kun on niitä satoja muitakin biisejä. Ei ne kaikki voi olla skeidaa!
Kieltäytyi huumeista
Villeimpinä punk-rock aikoina Petri katseli, kun muut muusikot sekoittivat päätään erilaisilla aineilla. Petrille moiset mömmöt eivät maistuneet.
– Bisse maistui joskus, mutta huumeisiin minulla ei koskaan ole ollut kiehtomusta. En halunnut olla sekaisin, saatika jäädä koukkuun. Ne ihmiset ketkä käyttivät, eivät näyttäneet mitenkään onnellisilta.
Myös keikoilla Petriä ärsyttävät ihmiset, jotka ovat voimakkaasti päihtyneitä.
– Siitä tulee vain pahamieli mennä vetämään keikkaa yleisölle, joka on aivan sekaisin.
Niin kauan kun rokki soi
Petri on edelleen aktiivisesti levyttävä ja keikkaileva artisti. Hänen viimeisin albuminsa Kaiho julkaistiin heinäkuussa.
Runosuoni sykkii entiseen tapaan, toisinaan liiankin hyvin.
– Ajattelin että tuo olisi ollut viimeinen albumini, mutta nyt on taas uusi tekeillä.
Ideat uusiin kappaleisiin syntyvät intuitiivisesti.
– Minkäs teet kun se saatanan kitara tuijottaa siellä huoneen nurkassa, Petri naurahtaa.
Petri ei usko osaavansa rauhoittua eläkepäivien viettoon. Myös Teija-rakas työskentelee edelleen freelance-toimittajana.
– Pitää olla jotain tekemistä! Enköhän mä rämpyttele siihen asti kun kutsu käy.