Paljastus Nanna Karalahden asumiskuvioista: ökykoti luksusalueella

Paljastus Nanna Karalahden asumiskuvioista: ökykoti luksusalueella

Lukaalia kaupattiin liki kolmella miljoonalla eurolla.

Fitness-mallina alun perin tunnetuksi tullut somepersoona Nanna Karalahti, 37, ei turhia jäänyt vitkuttelemaan asumiskuvioidensa suhteen. 

Samana päivänä kun Nannan ja hänen entisen puolisonsa, ex-kohukiekkoilija Jere Karalahden, 49, yhteinen koti Keravalla ilmestyi virallisesti toissaviikolla myyntiin, vaaleaverikkö kantoi kimpsunsa uuteen asuntoon.

Nannan uusi koti sijaitsee Espoon arvoalueella.
Nannan uusi koti sijaitsee Espoon arvoalueella.

Seiskan tekemän selvityksen mukaan muuttokuorma päätyi Espoon luksusalueena tunnettuun Westendiin, jossa Nanna on asettunut kodiksi ex-parin kolmen lapsen kanssa hulppeaan kivitaloon.

7 huonetta, 3 vessaa

Vuonna 2019 valmistuneessa lukaalissa on seitsemän huonetta, avokeittiö, sauna ja kolme wc:tä. Kaksikerroksisessa pytingissä on neliöitä kaikkiaan 243, minkä lisäksi rakennuksen yhteydessä on kahdelle autolle soveltuva 54 neliön autotalli.

Nanna Karalahti
Nanna Karalahti

Todettakoon, että Nannan ja Jeren Keravan-kodissa neliöitä oli 153 eli reilusti vähemmän.

Lisäneliöiden ohella Nanna pääsee uudessa kodissaan nauttimaan KNX-älyjärjestelmästä ja marmoripinnoista, joita löytyy niin keittiön tasoissa kuin kylpyhuoneissa. Tunnelmaa luo kolme eri takkaa, jotka sijaitsevat olohuoneessa, oleskelutilassa ja terassilla.

Kokonaisuuden kruunaa yläkerran päämakuuhuoneesta avautuva iso maisematerassi, jossa Nannan kelpaa kelien lämmetessä paistatella päivää – tosin ilman merinäköalaa.

Moderniin tyyliin vaalean pytingin julkisivua hallitsevat kookkaat ikkunat, mikä luo asumiseen akvaariotunnelmaa. Omaa rauhaa tuo kuitenkin iso 957 neliön tontti, jota ympäröi korkea kiviaita.

Alueella kovat vuokrat

Seiskan tietojen mukaan luksustaloa kaupiteltiin vielä alkuvuodesta 2,8 miljoonalla eurolla. Lainhuutoa kiinteistöstä ei ole viimeisempien tietojen mukaan tehty, mikä viitannee Nannan muuttaneen taloon todennäköisesti vuokralle. Vuokran suuruus kyseisen kokoisista asunnoista Westendin alueella on liki 10 000 euroa kuukaudessa, mutta ehkäpä Nanna on saanut neuvoteltua itselleen asevelihinnan. Asumiskuluja laskee myös energiatehokas maalämpö.