Oho! Tähän asiaan Topi Sukari polttaa 50 miljoonaa

Oho! Tähän asiaan Topi Sukari polttaa 50 miljoonaa

Topi Sukari ei ole valmis jäämään eläkkeelle.

Liikemies Toivo "Topi" Sukari, 71, ja hänen vaimonsa Nadja, 54, asuvat Espanjan Benahavisissa upeassa omakotitalossa, josta avautuu satumaisen kaunis vuoristo- ja merinäkymä. Kirkkaana päivänä terassilta näkee jopa Gibraltarille saakka.

Katso videolta Sukareiden tuoreimmat Espanjan kuulumiset

Maisemat tekivät Sukareihin niin suuren vaikutuksen, että he päätyivät ostamaan noin 100-neliöisen asunnon kolme vuotta sitten.

Ei kiitos eläkkeelle

Eläkkeelle Toivo ei ole valmis jäämään, vaan hän tekee edelleen töitä miljoonahankkeiden parissa. Topin uusi jättihanke on Lempäälän Ideaparkin yhteyteen rakennettava 25-kerroksinen rakennus, johon tulee hotellin lisäksi senioriasuntola.

Nadjan mukaan Toivo tekee töitä koko ajan. – Olen Toivolle inspiraation lähde, koska puhumme aamusta iltaan työasioista. Minulla ei ole suurempia urahaaveita, Nadja kertoo.
Nadjan mukaan Toivo tekee töitä koko ajan. – Olen Toivolle inspiraation lähde, koska puhumme aamusta iltaan työasioista. Minulla ei ole suurempia urahaaveita, Nadja kertoo.

– Rakennukseen tulee noin 200 senioriasuntoa, joista pääsee esteettömästi niin uimahalliin, ravintolaan, lääkäriin kuin kauppakeskukseen. Asunnot ovat ensijaisesti tarkoitettu yli 60-vuotiaille, mutta voi sinne nuoremmatkin muuttaa asumaan, Toivo sanoo.

Hänen mukaansa hankkeeseen palaa rahaa 50 miljoonaa euroa, ja projektin pitäisi valmistua parin vuoden sisällä.

Golfin lisäksi matkustaminen on yksi pariskunnan yhteisistä intohimoista. He pyrkivät vaihtamaan maisemaa kahden viikon välein. – Minä toimin matkoilla tulkkina, sillä Toivo ei puhu englantia, viittä kieltä puhuva Nadja kertoo.

Toivo on suunnitellut hankkivansa rakennuksen ylimmän kerroksen omaan käyttöön.

– Minä voin vetää ukkokerhoa, ja Nadja puolestaan ikäihmisille jumppatunteja. Minulla on kokemusta senioriasunnossa asumisesta, sillä asuin sellaisessa hetken aikaa, kun erosin vuonna 2010 edellisestä vaimostani, Toivo kertoo.

Pakko matkustaa

Ennen seniorikotiin asettumista Sukarit aikoivat kuitenkin matkustaa mahdollisimman paljon. Espanjan-lomakodin lisäksi heille on rakentumassa hulppea, yli 500 neliön villa Kyprokselle.

Espanjan lisäksi Sukarit omistavat hulppean, 500-neliöisen loma-asunnon Kyprokselta. –Sen on tarkoitus valmistua vielä tulevan kesän aikana, Toivo kertoo.
Espanjan lisäksi Sukarit omistavat hulppean, 500-neliöisen loma-asunnon Kyprokselta. –Sen on tarkoitus valmistua vielä tulevan kesän aikana, Toivo kertoo.

– Koen, että minun on pakko matkustaa nyt, kun olen täysin terve. Voi olla, että kymmenen vuoden päästä se ei ole enää mahdollista, Toivo toteaa.