Oho! Gettomasa bongattiin kauniissa naisseurassa – salakuva

Silminnäkijän mukaan Gettomasa ja nainen vaikuttivat olevan entuudestaan tuttuja.
Gettomasa, eli Aleksi Lehikoinen, 30, herätti huomiota tamperelaishotellissa.
Silminnäkijän mukaan Gettomasa ilmestyi Solo Sokos Hotel Tornin aamupalalle noin kello 10:24 aikaan keskiviikkona.
Gettomasa oli sonnustautunut isoon mustaan huppariin sekä rentoihin tummiin shortseihin.
– Hän veti hupun päähänsä aina kun hän nousi pöydästä hakemaan ruokaa. Ruokapöydän ääressä hän riisui kohteliaasti hupun.
– Veikkaan, että Gettomasa yritti piileskellä muiden utelialilta katseilta, mutta ainakin itseni kohdalla se huppu ja iso huppari herätti huomiota. Ja muutkin ihmiset tunnistivat selkeästi hänet, Seiskalle raportoidaan.

Gettomasan seurassa nähtiin kuvankaunis brunetti, joka metsästi murkinaa artistin kanssa.
Silminnäkijä kertoo havainneensa, että Gettomasa ja nainen vaikuttivat olevan entuudestaan tuttuja.
– He olivat hyväntuulisia, ja vaikuttivat pariskunnalta. Mitään julkisia hellyydenosoituksia ei kuitenkaan ollut. Gettomasa ja nainen naureskelivat kovaan ääneen, kun he poistuivat aamupalalta, Seiskalle kerrotaan.
