Nyt puhuu rikoksesta tuomittu TIS-tähti: "Jouduin huijauksen uhriksi"

Nyt puhuu rikoksesta tuomittu TIS-tähti: 'Jouduin huijauksen uhriksi'
KP eli Ali oli mukana Temppareiden 13. kaudella.

KP haluaa kertoa oman näkemyksensä rikostuomioon johtaneista tapahtumista.

Seiska uutisoi taannoin Temptation Island Suomi -ohjelmasta tutun KP:n (oikea nimi Ali), 27, rikostuomiosta.

KP tuomittiin tällä viikolla rahanpesurikkomuksesta 20 päiväsakkoon, joka tekee hänen tuloillaan 140 euroa.

KP määrättiin maksamaan asianomistajalle vahingonkorvauksena 900 euroa.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

83-vuotias nainen menetti lähes 60 000 euroa

Rikosasiassa oli KP:n lisäksi kahdeksan muuta vastaajaa, joista kaksi olivat niin sanotut päätekijät. 

Vyyhti liittyy siihen, että päätekijät olivat huijanneet 83-vuotiasta asianomistajaa luovuttamaan verkkopankkitunnuksensa ja -salasanansa heille.

Huijarimiehet varastivat iäkkään asianomistajan tililtä yhteensä 59 400 euroa.

Pankki pystyi myöhemmin palauttamaan asianomistajalle osan summasta, mutta 29 700 euroa jäi kateisiin. 

Päätekijät yrittivät pestä rahat siirtämällä varoja muiden henkilöiden tileille pienemmissä erissä. Päätekijät yrittivät saada muut henkilöt nostamaan rahat pankkiautomaateista.

Päätekijät tuomittiin törkeästä petoksesta. Yksi heistä sai ehdotonta vankeutta. Toinen sai ehdollista ja yhdyskuntapalvelua.

Tempparit-KP oli yksi henkilöistä, joka vastaanotti pankkitililleensä rikoksella hankittua rahaa.

KP kiisti syyllistyneensä rikokseen.

Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan KP oli kuitenkin toiminut törkeän huolimattomasti, kun hän ei ollut kyseenalaistanut rahasumman alkuperää.

KP eli Ali oli mukana Temppareiden 13. kaudella.
KP eli Ali oli mukana Temppareiden 13. kaudella.

"Jouduin huijauksen uhriksi"

Seiska yritti tavoitella KP:ta ennen jutun julkaisemista. KP otti yhteyttä toimittajaan perjantaina 6.6.

Hän haluaa nyt kertoa oman näkemyksensä rikostuomioon johtaneista tapahtumista.

KP:n mukaan hän aikoo valittaa käräjäoikeuden tuomiosta.

– Aion valittaa päätöksestä, koska kaikki todistus aineisto viittaa siihen, että en ole ollut tietoinen mistään. Enkä ole koko jutusta edes saanut mitään rahaa tai mitään vastaavaa. 

– Minä itsekin jouduin huijauksen uhriksi. Itse pääepäiltykin oikeudessa sanoi, että minä en asiasta tiennyt yhtään mitään, KP sanoo.

TIS-tähden mukaan hän kuuli ensimmäistä kertaa rahojen rikollisesta alkuperästä poliisilta, esitutkinnan alkuvaiheessa.

KP eli Ali kuvattuna Temptation Island Suomen lehdistötilaisuudessa vuonna 2024.
KP eli Ali kuvattuna Temptation Island Suomen lehdistötilaisuudessa vuonna 2024.

KP ihmettelee syyttäjän väitettä

KP:n mukaan syyttäjän väite useammasta tilinsiirrosta on tuulesta temmattu.

Syyttäjä oli alun perin väittänyt, että KP olisi osallistunut enemmän kuin yhteen rahansiirtoon ja että hän oli toiminut yhdessä muiden henkilöiden kanssa. 

Käräjäoikeuden mukaan näistä asioista ei ollut näyttöä, joten KP:n syyte hylättiin sen osalta.

– Minulla ei ole ollut useampia tilisiirtoja. En tiedä mistä tuokin on repästy, TIS-tähti mainitsee.

Suihkussa käyminen koitui kohtaloksi

KP:n mukaan rikoksella hankitut rahat vain ilmestyivät hänen tililleen.

– Minulle siirrettiin se 900 euroa yhtäkkiä, vaikka olin sanonut yhteyttä ottaneelle kaverille, että en voi käydä nostamassa rahoja. Olin menossa nukkumaan, koska oli aamukuudelta herätys töihin. 

– Kävin suihkussa siinä välissä ja rahat oli Mobilepaylla laitettu tililleni. Selitin, että en pääse nostamaan rahoja, joten minua pyydettiin siirtämään raha yhteisen tutun tilille, KP muistelee.

Käräjäoikeuden tuomiossa mainittiin, että KP:lle oltiin siirretty 900 euroa. Hän oli siirtänyt toiselle henkilölle summan 896 euroa, eli 4 euroa vähemmän kuin alkuperäinen summa.

– Syy siihen miksi siirsin 894 euroa enkä 900 euroa on se, että minulla oli tili miinuksella, kun rahat siirrettiin. Joten se 6 euroa meni automaattisesti pois summasta.

– Tämän jälkeen en edes miettinyt asiaa kunnes pari kuukautta myöhemmin poliisi soittaa ja sanoo että minua epäillään rahanpesusta. Sitten vasta kuulusteluissa sain tietää mitä oli tapahtunut, KP harmittelee.