Nyt jysähti! Stefan Thermanin Hangon-koti ulosmitattu – ex-ystävä lainasi miljoonia

Kohuliikemiehen asiat ovat olleet jo pitkään retuperällä.
Seiska uutisoi äskettäin Stefan ”Stefu” Thermanin rahasotkuista, sillä ulosotossa häneltä karhutaan peräti neljää miljoonaa euroa.
Lisää hämmennystä on herättänyt se, että viimeisimpien verotustietojen perusteella Stefu ansaitsi pääomatuloja lähes miljoona euroja.
Seiska uutisoi Stefun erikoisesta velkatilanteesta. Näytti nimittäin siltä, ettei vouti saa takavarikoitua Stefun omaisuutta velkojen maksuun.
Koti lähti alta
Kesällä tilanne muuttui, sillä Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistörekisteristä selviää, että ulosottolaitos on ulosmitannut Stefun Hangon-tilan 26.7.2024.
Tiistaina eli 12.11. 2024 Stefun tilan omistus on siirretty sen suurimmalle velkojalle, joka on Stefun entinen ystävä, pokeripöydistä sijoittajabisnekseen siirtynyt Jens Kyllönen.

Lainhuuto on vielä kesken, se on tullut vireille 13.11.2024.
Vaikuttaa siis siltä, että Stefu on menettänyt itselleen erittäin rakkaan kodin, jonka hän on omistanut vuodesta 2015 lähtien.
Ystävyys loppui
Stefun kodin menetyksen taustalla on hänen epäonniset bisneksensä, joita hän yritti loppuvaiheessa rahoittaa kiihtyvässä tahdissa muun muassa lainaamalla ystäviltään rahaa.
Yksi Stefua rahallisesti tukenut ystävä on ollut Jens Kyllönen.
Maanmittauslaitoksen julkaisemasta rasitustodistuksesta paljastuu, että Jensillä on 4,9 hehtaarin suuruiseen kiinteistökokonaisuuteen peräti 3 miljoonan euron edestä kiinnityksiä.

Diili on ollut Jensille huono, sillä Stefun kiinteistökokonaisuus on tuskin 3 miljoonan euron arvoinen.
Seiskan saamien tietojen mukaan entisten ystävien välit ovat täysin poikki rahasotkujen seurauksena.
Rakas paikka
Stefun menettämä Hangon kiinteistö on murheellisten tapahtumasarjojen eräänlainen huipennus.
Isoa kiinteistöbisnestä pyörittäneen Stefun hommat alkoivat lipsua ja mies nousi jatkuvilla häiriökäyttäytymisillään otsikoihin.
Rymyiltojen jälkeen Hanko oli juuri se paikka, jossa Stefu tuntui rauhoittuvan. Hän usein kuvasi itseään lenkillä Hangon mäntymetsissä ja toisinaan juhlisti grilli-illallisia tilan ulkokeittiössä, rapsutellen perheen Baxter-nimistä rottweileria.
Kolmisen vuotta sitten Sirpa ja Teemu Selänne nauttivat Stefun isännöimissä grillijuhlissa, ja monet muistavat somekuvista myös Stefun ja hänen entisen naisystävänsä Sofia Belorfin romanttiset illalliset Hangon residenssissä.
Poliisitutkinta käynnissä
Vuosien saatossa 37-vuotias Stefu ajautui yhä syvemmälle talousmurheisiin, vaikka monet hänen ystävistään yrittivät tukea miestä parhaansa mukaan.
Lopulta Stefun kaksi firmaa ajautui konkurssiin. Kaiken kukkuraksi alkuvuodesta poliisi takavarikoi Stefun Sammaltien Ratsastajat Oy:n ja ST Capital Oy -yritysten kirjanpidot.

– Tutkinnassa on, onko yrityksen varoja siirretty velkojien ulottumattomiin, tutkinnanjohtaja Marjut Kronlund Länsi-Uudenmaan poliisista perusteli alkuvuodesta tehtyä takavarikkoa.
Seiska yritti tavoitella niin Jensiä kuin Stefuakin, mutta turhaan.