Niko Ranta-Aho ja Mel-rakas käänsivät päitä terassilla – kuvat!
Niko ja Mel ovat pysyneet elämänsä tuoreista käänteistä varsin vaitonaisina.
Katiska-vyyhdistä ehdonalaista vankeusrangaistusta lusiva Niko Ranta-Aho ja hänen kuubalaistaustainen tanssijarakkaansa Mel Hidalgo bongattiin lauantaina (18.7.) Helsingin Ullanlinnassa sijaitsevalta The Grand -terassilta.
Katso myös! Niko Ranta-aho ja Mel-rakas bongattin Helsingissä:
Kesäiseen hiljaiseloon vetäytynyt pariskunta nautiskeli kesäisiä drinkkejään hyvällä mielellä rupatellen.
"Kyllä heidät huomattiin"
Seiskan tarkkasilmäinen lukija kertoo Nikon ja Melin viihtyneen terassilla pidemmän tovin.
– He istuskelivat ja nauttivat drinkeistään. Nikolla näytti olevan Coca-Cola ja Melillä joku keltainen juoma.
Kaksikolla vaikutti olevan meneillään jonkinlainen treffi-ilta, sillä kumpainenkin oli varsin siisteihin kesätamineisiin pukeutuneena.
– Ihmiset kyllä supattivat ja huomasivat heidät, Seiskalle kerrotaan terassilta.
Vinkkari kertoo kiinnittäneensä kuinka erityistä huomiota Nikon varautuneeseen olemukseen.
– Hän vaikutti viihtyvän, mutta tarkkaili koko ajan ympäristöään ja vilkuili ympärilleen.
Viime vuonna häitään tanssineet Niko ja Mel ovat pitäneet somekanavillaan tavallista hiljaisempaa eloa toukokuusta lähtien. Tuolloin kaksikko paljasti Instagramissa odottavansa esikoistaan.
Niko paljasti myöhemmin Seiskalle kaksikon odottavan tyttövauvan syntyvän tämän kesän aikana. Sen koommin raskauteen liittyviä päivityksiä ei olla pariskunnan suunnilta kuultu.
Seiska ei tavoittanut pariskuntaa kommentoimaan asiaa.
Niko on ollut helmikuusta alkaen koevapaudessa.
Niko tuomittiin 11 vuoden vankeusrangaistukseen jättimäisessä Katiska-huumevyyhdissä vuonna 2021, jossa hän oli yksi päätekijöistä. Ensikertalaisena hän istui siitä puolet. Nikon on määrä vapautua täysin ensi kesän aikana.
Alkujaan Niko tuli julkisuuteen Sofia Belórfin ”mysteerirakkaana”. Nikon ja Sofian erosta uutisoitiin vuonna 2020.
Vaimonsa Melin hän tapasi ensi kertaa vuosia sitten Espanjan Marbellassa, kun Mel tanssi eräässä ravintolassa, jossa Niko taas toimi yhtenä omistajana.
Rakkaus roihahti kuitenkin vasta alkuvuonna 2024 Nikon istuessa kiven sisässä. Mel on kertonut Ilta-Sanomille Nikon ottaneen häneen yhteyttä tuolloin Instagramin kautta.