Nata Salmela ja Jontte rakastuivat Tuska-festivaalin pitissä – lapsi on Tuskan tuotos

Kun Jontte ja Nata alkoivat seurustella, moni ihminen somessa epäili suhteen kestävyyttä. – Ehkä se on niin, että musiikki yhdistää ihmisiä. Ja ehkä myös tequila!
Nata Salmelan ja Jontte Heinon ensitreffit eivät olleet kovinkaan perinteiset. He nimittäin sopivat tapaamisen Tuska-festivaalin pittiin.
Katso video: Tuska-festivaalilla nähtiin ihan oikeat häät!
Nata ja Jontte tunisvat jo töiden kautta ennestään, mutta eivät olleet päätyneet treffeille, sillä olivat kumpikin tahoillaan varattuja. Molemmat suuntasivat Tuskaan viisi vuotta sitten, vuonna 2019, ja tuona kesänä he sattuivat molemmat olemaan sinkkuja. Tuolloin festarin päälavalle nousi thrash metal -legenda Slayer, jäähyväiskiertueensa tiimoilta.
– Sovimme treffit Slayerin pittiin. Olin varma, että Jontte ei tule sinne, mutta menin läpällä katsomaan. Tungin itseni väkijoukon läpi pittiin, ja Jonttehan siinä meikäläistä odotti. Siitä saakka olemme olleet yhdessä, Nata kertaa.
– Heitin puoliläpällä Natalle, että nähdään pitissä. En koskaan uskonut, että hän tulisi, mutta sinne hän tuli, Jontte nauraa.
Raskaamman musiikin keikoilla yleisö muodostaa usein pittejä, eli kohtia, joissa moshataan ja tönitään toisia. Slayerin keikalla nähtiin circle pit, eli pitti, johon osallistujat juoksevat ringissä muita tönien.
– Kun oikeasti tulin, Jontte ehkä vakuuttui siitä, että tässä muijassa on jotain, kun se uskalsi tulla tänne. Siinä hetken muita tönittyämme minulla jäi jotenkin jalka jumiin tai nilkkani nyrjähti, ja jouduin mennä huilimaan. Katsoin loppukeikan yksin sieltä perältä. Kun keikka loppui, näimme Jonten kanssa ja sovimme, että lähdemme perisuomalaiseen tapaan ryyppäämään, Nata kertoo.
Nata istahti Jonten pyörän tarakalle, ja Jontte polki urheasti keskustaan Nataa kyysäten. He päätyivät keskustaan baariin juomaan tequilaa ja bailaamaan.
– Se oli suoraan syvään päätyyn! Jontte heittää.

Lapsi on Tuskan tuotos
Nata on taannoin kutsunut sosiaalisessa mediassa lastaan "Tuskan tuotokseksi". Heidän ensimmäinen lapsensa syntyi elokuussa 2020.
– Hän sai alkunsa aika pian näitten ekojen treffien jälkeen. Se ei ollut ehkä kauhean suunniteltu se juttu, mutta onneksi kävi näin, Nata hymyilee.
Kun Jontte ja Nata alkoivat viisi vuotta sitten seurustella, moni ihminen somessa epäili suhteen kestävyyttä.
– Ihmiset olivat sitä mieltä, että tämä on joku laastarisuhde, mikä ei tule kestämään. On kiva, että tässä jo viidettä vuotta mennään. Toivottavasti viiden vuoden päästä voi sanoa, että meillä on 10-vuotispäivä Tuskassa, festareilla aina vuosipäiväänsä viettävä pari miettii.
– On ollut kiva näyttää, että ihmiset olivat väärässä. Ehkä se on niin, että musiikki yhdistää ihmisiä. Ja ehkä myös tequila!
