Naisilta kovia syytöksiä törkeästä kielenkäytöstä – nyt puhuu Patrick Itäniemi

Naisilta kovia syytöksiä törkeästä kielenkäytöstä – nyt puhuu Patrick Itäniemi

Patrick myöntää kiihtymisongelman kiistatilanteissa.

Kokoomuksen nouseva tähti Patrick Itäniemi on saanut viimeisen vuoden aikana runsaasti palstatilaa eri medioissa voitettuaan muun muassa Talousguru-kilpailun. Patrick on myös kertonut julkisuudessa joutuneensa nuorena koulukiusatuksi.

Viime aikoina Patrick on tosin ollut otsikoissa myös muista syistä. Esimerkiksi talousgurun finanssiosaaminen on kyseenalaistettu omien ja puolueen rahasotkujen vuoksi. Nyt Seiskalle on ihmetelty myös Patrickin käytöstä.

”Arvosteli takapuoltani”

Eräs nuori kokoomusnainen väittää Seiskalle Patrickin käyttäytyneen kuin koulukiusaaja konsanaan. Nainen sanoo Patrickin kielenkäytön olevan suorastaan seksististä. 

Naiset ottivat Patrickista kuvan tamperelaisbaarissa juuri ennen kiukkukohtausta.
Naiset ottivat Patrickista kuvan tamperelaisbaarissa juuri ennen kiukkukohtausta.

– Patrick on haukkunut minua muun muassa rumaksi ja arvostellut takapuoltani. Hän on myös puhunut todella törkeästi eräästä kokoomuslaisesta naisministeristä, nainen väittää.

Toinen kokoomusnuori sen sijaan kertoo olleensa Patrickin kaveri, mutta sanoo tämän tehneen siitä lopulta mahdotonta.

– Välini Patrickiin viilenivät, kun sain kuulla, että hän levitteli valheellisia juoruja minusta ympäri puoluetta. Kun hän jäi kiinni, hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, tai jopa esiintyi itse uhrina, haastateltava kuvailee.

Patrick on Seiskan haastattelemien kokoomusnuorten mukaan elänyt hybriksessä, jota hänen on välillä vaikea hallita.

Kiukkukohtaus baarissa

Seiska haastatteli myös kahta opiskelijatyttöä, jotka olivat Patrickin kanssa H5-baarissa Tampereella helmikuun alussa.

– Patrickin kaverit kutsuivat meidät heidän pöytäänsä istumaan. He ryhtyivät tarjoamaan meille viiniä, opiskelijaneidot kertovat Seiskalle.

Naisten mukaan he eivät ehtineet istua pöydässä kauaakaan, kun Patrick naisille tuntemattomasta syystä suuttui. 

– Patrick rupesi haukkumaan meitä rumiksi lehmiksi, jota olivat tunkeutuneet hänen pöytäänsä. Hän myös käski meitä kovasanaisesti lähtemään pois, naiset ihmettelevät.

Nyt puhuu Patrick Itäniemi

Seiska tavoitti viimein myös Patrickin. 

Kuinka hän kommentoi nuoren kokoomusnaisen väitteitä hänen ulkonäkönsä arvostelusta?

– No, ei kyllä kuulosta tutulta, mutta on tavallaan yksi juttu, mikä mun kanssa on. Se on sellainen, että kun olen ihmisen kanssa kiistatilanteessa, kun on puolin ja toisin jonkinlainen riita päällä, niin se millainen minusta tulee, se on asia mitä minun pitää kehittää. 

Patrick sanoo, että sukupuolella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

– Olen sukupuolesta riippumatta hyvinkin töykeä ihminen. Olen saanut paljon palautetta, että kun olen kiihtyneessä tilassa, ihmisen nälviminen riitatilanteessa pitää jättää toisaalle, Patrick toteaa.

Entäs kokoomusministerin haukkuminen – tuskin olet ministerin kanssa ollut riitatilanteessa?

– En ole kyllä ollut kokoomuslaisen naisministerin kanssa riidoissa. Olen oikein hyvissä väleissä kaikkien kanssa.

Oletko puhunut törkeästi naisministeristä selän takana?

– En. Ei nyt kyllä ainakaan tule mitään tällaista mieleen.

Kaksi opiskelijatyttöä kertoi, että sait kiukkukohtauksen baarissa ja haukuit heitä rumiksi lehmiksi?

– Muistan tilanteen. Olin ostanut viinipulloja. Pöytään tuli kaksi tuntematonta naista ja pyysin tuttavani välityksellä poistamaan tytöt pöydästä. 

– Tämä on ikävä esimerkki sellaista kiistatilanteesta. Koin siinä tilanteessa, että minusta yritetään hyötyä. Pyydän anteeksi, kun olen aiheuttanut pahaa mieltä, mutta en ole sanonut ketään lehmäksi.

Haastatteluissa toistuu, että toisistaan tietämättömät naiset kertovat sinun haukkuneen heidän ulkonäköään. Miten voi olla, että kaikki kertovat samaa tarinaa?

– Sukupuolesta riippumatta voin olla töykeä ihmisille ja saatan arvostella heidän toimintaa ja luonteenpiirteitä, mutta naisten ulkonäön arvosteleminen ei kuulu sanavarastooni. Kokoomusnuorissa on tosi rajua kielenkäyttöä sisäisesti puolin sekä toisin. Olen maineeni vanki. Menneisyyden haamut kummittelevat.

Väitätkö siis, että kaikki naiset valehtelevat?

– En väitä, että naiset valehtelevat. Pyydän anteeksi, kun olen aiheuttanut hyvin pahaa mieltä ja minun tulee katsoa peiliin. En ole arvostellut rumaksi, se ei kuulu herrasmiehen tapoihin, Patrick sanoo.