Näin Tarja Halonen voi nyt: paljonkertovat kuvat
Presidentti bongattiin virallisessa paikassa.
Presidentti Tarja Halonen, 81, on todellinen politiikan supertekijä. Vaikka presidenttikaudesta on kulunut jo 13 vuotta, vaikuttaa hän yhä alallaan. Hänet nähtiin loppukesästä esimerkiksi Nordic Summit -tapahtumassa Ruotsissa.
Arkistovideo: Tarja Halonen kaupungilla
Eräs Seiskan lukija bongasi presidentin Kulosaaressa sijaitsevan toimistorakennuksen edustalla. Syrjäisessä merenrantatalossa on esimerkiksi Santanderin pääkonttori sekä A-lehtien toimitus, joten visiitti siellä merkitsi mahdollisesti tärkeääkin tapaamista.
Tarjalla oli mukanaan saattaja, joka auttoi hänet autolle asti. Lukijan huomio kiinnittyi kuitenkin presidentin kulkemiseen, joka tomerasta olemuksesta huolimatta sujui maltilliseen tahtiin.
– Kävely näytti vaikealta, ja hänellä oli tukenaan kaksi kävelykeppiä, Seiskalle kuvaillaan presidentin liikkumista.
Sitkeä rouva
Presidentti Halonen on joutunut myöntämään terveysvaivojensa vaikutukset jo pari vuotta sitten. Vuonna 2023 hän paljasti Seiskalle, että lonkkien lisäksi hänen selkänsäkin on jouduttu operoimaan.
Välissä oli jopa kausi, jonka ajan Tarja käytti kulkemiseen rollaattoria. Nyt rollaattori on saanut pölyyntyä jo parin vuoden ajan, kun astetta kevyemmät kävelysauvat ovat päässeet avustajan osaan.
Sittemmin presidentti on kuskannut itseään ja sauvojaan moneen rientoon. Kesällä hänet bongattiin puolisonsa Pentti Arajärven kanssa Pori Jazzeilla.
Tuolloinkin kulkeminen taittui sauvoihin tukeutuen, mutta silti ehdottoman pirteästi jazztunnelmissa.