Miitta Sorvalilta koskettava ulostulo menehtyneestä puolisostaan: "Karin voimat hiipuivat"
Miitta menetti miehensä Karin kesäkuun lopulla. Nyt Miitta kertoo Seiskalle, kuinka elämä raskaan menetyksen jälkeen on jatkunut.
Seiska uutisoi vastikään näyttelijä Kari Sorvalin kuolleen 74 vuoden iässä. Kari oli kuollut kotonaan Helsingissä 20. kesäkuuta.
Katso myös! Heidät menetimme vuonna 2025:
Karin vaimo näyttelijä Miitta Sorvali, 70, kertoo miehensä kuolleen läheistensä ympäröimänä pitkän sairastelun jälkeen.
Miitta ei halua kommentoida Karin tarkempaa kuolinsyytä julkisuuteen, mutta kertoo Karin saaneen olla kotona hänen neljä viimeistä elinkuukauttaan. Kummatkin tiesivät tuolloin Karin päivien olevan käymässä vähiin.
– Ei se yllätyksenä tullut kyllä.. hän ymmärsi kyllä, että voimat hiipuivat.
– Mutta sitten kun se kuoleman hetki tulee ja se on totta, niin ei siihen kukaan ihan täysin voi valmistautua, Miitta pohtii.
Miitta kertoo hänen ja Karin puhuneen kuolemasta avoimesti.
– Kyllä hän oli valmis puhumaan kuolemastakin ja puhuimme siitä jonkin verran.
– Olemme nuorista lähtien pystyneet puhumaan siitä.
Miitta ja Kari tapasivat toisensa 70-luvun Teatterikoulussa. Rakkaus roihahti ja häitä tanssittiin vuonna 1978. Pari sai kaksi yhteistä lasta.
Surun keskellä ystävät ja perhe ovat auttaneet Miittaa jaksamaan. Eritoten kylässä käyneet kolme lastenlasta ovat saaneet hymyn Miitan huulille.
– He käyvät täällä usein, kutsumme tätä mummolaksi. Syömme yhdessä, pelaamme pöytäpelejä ja ihan vain juttelemme. Se on minulle todella arvokasta.
– Myös kesä, kaunis luonto ja kaikki muu tällainen auttaa tässä surussa paljonkin, Miitta jatkaa.
"Hautajaiset olivat Karin näköiset"
Kari haudattiin Hietaniemen hautausmaalle pian kuolemansa jälkeen. Hautajaiset olivat Miitan mukaa perinteikäs läheisten kanssa vietetty tilaisuus.
– Kari halusi arkkuhautauksen. Valitsin hänelle tervalepästä tehdyn puuarkun ja sen päälle paljon kauniita värikäitä kukkia.
– Se oli todella hänen näköisensä tilaisuus, Miitta kuvailee.
Hautajaisissa kuultiin paljon musiikkia ja laulua, mukaan lukien Karin tulkitsema kappale Kivisydän 80-luvulta.
Miitta kertoo käyneensämiehensä haudalla myös hautajaisten jälkeen.
– Haluaisin kyllä mennä sinne kokoajan, se on minulle erityispaikka.
Jakoi Veikkauksen päävoiton lapsille
Kari muistetaan ennen kaikkea hänen 50 vuotta kestäneestä panoksestaan Suomen teatteri-, tv- ja elokuva-alalla.
Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat muun muassa roolisuoritukset 80-luvun elokuvissa Kuutamosonaatti ja Kuutamosonaatti 2: Kadunlakaisijat sekä Ameriikanraitti.
Uransa aikana yli 80 roolisuoritusta tehneen Karin viimeisiksi tuotannoiksi jäivät Syke (2017), Keisari Aarnio (2018), sekä Hyvä veli (2022).
Miitan mukaan Kari pysyi loppuun asti omintakeisena näyttelijänä, joka osasi nauttia elämästä myös työn ulkopuolella.
– Kun hän jonkun roolin sai, hän paneutui siihen 150 prosenttisesti, mutta samalla myös perhe ja harrastukset olivat hänelle varsin rakkaita.
Kari oli ahkera hiihtäjä, innokas Speedwayn seuraaja sekä taitava käsillärakentaja. Myös luonto oli lähellä miehen sydäntä.
– Kari oli hyvin aistillinen, herkkä ja vaatimaton... ja antelias! Sen tiesi kaikki.
Miitta muistelee tilannetta, kun Kari voitti kerran sievoisen summan rahaa Veikkauksesta.
– Hän voitti kerran päävoiton ja antoi saman tien ne puoliksi lapsille.
– Kari halusi aina, että lapsilla on kaikki hyvin. Hänestä jäi kaunis jälki maailmaan, Miitta summaa.