Matti Nykäsen kuolemasta 7 vuotta: Luottotoimittaja Kai Merilä muistelee – nostalgiset kuvat!
Matti Nykänen oli kuolemaansa asti Suomen seuratuimpia julkkiksia.
Kautta aikojen maailman paras mäkihyppääjä Matti Nykänen menehtyi kotonaan Joutsenossa seitsemän vuotta sitten, maanantaina aamuyöllä 4. helmikuuta 2019. Matin äiti ja sisko kertoivat julkisuudessa kuolinsyyksi pitkään jatkuneen ja hoitamattoman haimatulehduksen.
Video: Ennennäkemättömät kuvat Matti Nykäsestä
Matti Nykänen oli kuolemaansa asti Suomen seuratuimpia julkkiksia, josta kirjoitettiin myös maamme rajojen ulkopuolella eri medioissa.
Nykäsen elämä oli alkoholin huuruista vuoristorataa ja avioliitot päättyivät lähes poikkeuksetta myrskyisissä merkeissä. Viimeisin, vuonna 2014 Pia Talonpojan kanssa solmittu avioliitto kesti Nykäsen poismenoon saakka.
Ystävyys syttyi painiottelulla
Seiskassa Nykänen oli lehden kannessa ja lööpeissä jo lehden perustamisvuonna 1992.
Itse tulin vuonna 1999 Seiskaan töihin ja tuolloin otettiin ensiaskeleet Matin ja minun Suomen mittakaavassakin erikoisessa ystävyys-työ-symbioosissa.
Olimme nimittäin ystävystyneet Matin kanssa jo vuonna 1994 kotipaikkakunnallani Somerolla. Olin tuolloin Somero-lehden reportteri ja lehden silloinen päätoimittaja pyysi, että tekisin jutun paikkakunnallemme muuttaneesta olympiasankarista.
Ihan helposti se ei käynyt, sillä tuolloin Rantatuvan motellissa asunut Nykänen vaati paikallislehden reportteria kipuamaan hänen seurakseen motellin katolle ryypiskelemään siideriä. Muuten ei olisi haastattelua herunut.
Muutaman siiderin, kädenväännön ja rivakan painiottelun jälkeen sain haastattelun. Lisäksi väliimme muodostui ystävyysside, joka kesti Matin poismenoon asti.
Luottotoimittajaksi
Tultuani Seiskaan toimittajaksi vuonna 1999, Matti ilmoitti lehden silloiselle päätoimittajalle Eeva-Helena ”Betsy” Jokitaipaleelle heti alussa, että ”Kaitsu tekee sitten meikäläisestä kaikki jutut tästä lähtien”. Meistä tulikin vauhdikas, seurattu ja tietenkin jopa paheksuttu parivaljakko, jonka seikkailuista ja sekoiluistakin Suomessa, sekä maailmalla saatiin ensi käden raporttia Seiskassa lähes viikoittain.
Meikäläisestä alettiinkin käyttää tuolloin muissa medioissa nimikettä ”Matti Nykäsen luottotoimittaja”. Ollessani noin 16 vuoden ajan töissä Seiskassa, kirjoitin lehteen noin 500 juttua Matti Nykäsestä.
Nyrkit, leipäveitsi ja kirves
Mäkisankarin äkillinen kuolema tuli minulle yllätyksenä, niin kuin se kuolema aina tuppaa tulemaan. Olihan siinä tietysti merkkejä jo vuosia ilmassa, kun Matilla oli niitä vatsakipuja sun muita terveysongelmia. Mervi Tapolan kanssa yhdessä ollessaan Teivaalassa talossa viuhui välillä nyrkit, leipäveitsi ja kirveskin. Aina oli matkassa kuitenkin sen verran onnea, että asiasta selviydyttiin sairaala- ja putkareisssulla.
Mietin kyllä hyvin usein, että kyllä siellä kohta jommaltakummalta pian henki lähtee. No, se kuningas alkoholihan kuitenkin Matin lopulta sitten vei manan majoille ja syöpä Mervin reilut kahdeksan kuukautta myöhemmin.
Luulin sairaaksi pilaksi
Seitsemän vuoden takaisen traagisen tilanteen muistan hyvin, kun selasin kotonani aamun nettiuutisia läpi tietokoneella. Yhtäkkiä silmiin osui otsikko ”Matti Nykänen on kuollut”. Huusin vaimolleni, että joku on murtautunut koneelleni ja tekee sairasta pilaa. Sitten alkoi kuitenkin totuus paljastua ja mun puhelin piristä. Eri mediat soittelivat vuoron perään ja kyselivät mäkisankarin kuolemasta vaikka ja mitä. Vastasin hämmentyneenä jokuselle jotakin ympäripyöreästi, sitten suljin puhelimeni.
Sovinto ennen kuolemaa
Olin käynyt tapaamassa Mattia vain kolme päivää aikaisemmin hotellissa Helsingissä. jossa hänellä oli illalla laulukeikka.
Meillä oli takana aika pitkäkin riita, kun Matti ei niellyt sitä, että mä en enää tehnyt siitä Seiskaan juttuja. Matti koki, että olin vienyt häneltä leivän suusta. Teimme kuitenkin sovinnon ja kyllä siinä molemmat pari kyyneltäkin tirautettiin ja sitten naurettiin ja halattiin päälle.
Sen halauksen muistan varmasti lopun ikääni.
Porttikielto hautajaisiin
Ennen hautajaisia Matin Pia-leski pyysi minua henkilökohtaisesti arkun kantajaksi. Toimin heidän häissään seremoniamestarina ja Matin bestmanina. Kaikkiaan olin Matin bestman eri kolme kertaa.
Otin tietenkin velvollisuuden arkunkantajana kiitollisena vastaan, jotta voisin jättää hyvästit 25-vuotta kestäneelle ystävyydelleni Matin kanssa. Sitten alkoikin melkoisen käsittämätön sekamelska, kun Matin Vieno-äiti soitti ja sanoi, että minulla on porttikielto koko hautajaisiin. Olin täysin puulla päähän lyöty. Sitten muutaman päivän kuluttua hän ilmoitti Pia-lesken välityksellä, että saisin sittenkin osallistua hautajaisiin, kunhan istuisin kirkon taaimmaisessa penkissä. Muistotilaisuudessa saisin käydä pikaisesti kahvilla, mutta ei sen enempää.
Kun taas kului pari päivää ja asiaan alkoi tulla jo lähes koomisia piirteitä. Vieno nimittäin ilmoitti minulle keskustelleensa tyttärensä kanssa uudestaan ja he olivat tulleet siihen tulokseen, että minulla ei olisi mitään asiaa hautajaisiin.
Sen enempää en asiasta kysellyt, toivotin hyvää jatkoa ja se siitä. Menin sitten myöhemmin yksikseni Matin haudalle Jyväskylään viemään sinne yhden punaisen ruusun muistoksi. Matti nimittäin aikoinaan suorastaan saarnasi minulle ja Sari-vaimolleni, että ei halua arkulleen ja haudalleen mitään kukka-asetelmia, vaan yhden punaisen ruusun. Pidin sanani.
Selviydyin samalta kohtalolta
Vaikka olenkin aina urheillut paljon, Matin kanssa viettämäni rilluvuodet jäivät niin kutsutusti päälle mäkisankarin poismenon jälkeen. Olin kokea ystäväni kohtalon kesäkuussa 2024, jolloin sattumoisin kotini lähellä olleen ambulanssin nopea tulo pelasti henkeni.
Saatuani kovinta laatua olevan akuutin haimatulehduksen, vietin sairaalahoidossa kaikkiaan lähes 185 vuorokautta ja lääkärien mukaan henkiinjäämiseni oli suoranainen ihme.
Pienessä kotikaupungissani Somerolla bensa-aseman kahviossa jo kuiskittiin, että ”ensin lähti Nykänen, sitten Merilä perässä”.
Taisi Matti pilven reunalla ohjeistaa suurempia tahoja, että meikäläistä ei kannata vielä yläkertaan kutsua. Selviytyminen yleensä kuolemaan johtavalta sairaudelta oli minulle ravisuttava herätys. Se toi elämääni uuden alun. Niinpä tänä päivänä saan jatkaa 34-vuotista lehtimiesuraani nyt vapaana toimittajana, viinakorkki lopullisesti kiinni ja entistä enemmän ahkerasti urheillen.
Pidä mulle siellä jossain vielä paikkaa, Matti. Kyllä me vielä joskus nähdään.