Matias Petäistö seurasi yrmynä keikkaa – kuva!

Matias Petäistö seurasi yrmynä keikkaa – kuva!

Matias on sekä äitien että tyttärien suosikki.

Moni ei muista, että Pikku G eli Henri Vähäkainu haki aikanaan eduskuntaan.

Arkistovideo: Matias Petäistö nopeissa kysymyksissä.

Ovet Arkadianmäelle eivät avautuneet, vaikka vuoden 2007 eduskuntavaaleja edeltäneissä nuorisovaaleissa hän oli koko Suomen toiseksi suosituin ehdokas mämmimies Juha Miedon jälkeen.

Ehkä juuri edellä mainittu knoppitieto kertoo omaa kieltään siitä, kuinka suosittu Pikku G aikanaan oli nuorten keskuudessa.

Vuonna 2003 ilmestyi nurmijärveläisen debyyttialbumi Räjähdysvaara, joka on yksi suomalaisen räphistorian virstanpylväistä.

Kyseinen platta myi peräti nelinkertaista platinaa – yhteensä yli 120 000 kappaletta.

Levyltä löytyvät nimikkobiisi Räjähdysvaaran lisäksi muun muassa Romeo ja Julia sekä Me ollaan nuoriso.

Pikku G on nykyisin jo 39-vuotias. Kuva tosin vuodelta 2018.
Pikku G on nykyisin jo 39-vuotias. Kuva tosin vuodelta 2018.

Tuttu mies lavan edessä

Viime viikonloppuna Pikku G esiintyi Tampere City Festivalilla.

Yleisön joukossa eturivin kulmassa kuoripoikana Pikku G:tä oli ihmettelemässä itse Erikoisjoukoista tunnettu komistus Matias Petäistö.

Entinen erikoisjoukkojen operaattori oli tyylilleen uskollisena plehat päässä, asekaulakoru esillä ja tuima ilme kasvoillaan.

Itsekin eturivissä ollut Seiskan lukija huomasi Matiaksen heti keikan alussa.

– Matias oli eturivin ja lavan välisellä alueella kattelemassa. Sinne pääsi kuulemma artistien läheisiä.

– En tiedä sitten, miten hän oli sinne päässyt.

Pikku G riimitteli ja Matias kuunteli.
Pikku G riimitteli ja Matias kuunteli.

"Lähes haudanvakavana ja tikkujäykkänä"

Yhtä kaikki, Matias vaikutti miespuolisen lukijan mielestä samalta kuin aina.

– Mahdollisimman tuimana – lähes haudanvakavana ja tikkujäykkänä Matias siinä seisoi.

– En tiedä, oliko hän yksin vai kuuluiko johonkin porukkaan.

Lukija kertoo Matiaksen lähellä olleen sekä nuorempia ihmisiä että pari lastakin.

– Mutta en tiedä, kuuluiko Matias siis heidänkään porukkaansa.

Matias ihmetteli keikkaa tuima ilme kasvoillaan.
Matias ihmetteli keikkaa tuima ilme kasvoillaan.

"Macho…"

Mielikuva herrasta lukijalta kuitenkin löytyy.

– En kyllä osaa sanoa… tai siis… aika tuollainen macho…

– Sen takia oli vaikea kuvitella Matiasta fiilistelemään Pikku G:n keikalle. Hauska kontrasti, lukija naurahtaa.

Helpommin lukija olisi kertomansa mukaan voinut nähdä Matiaksen Pikku G:n sijasta vaikkapa Iron Maidenin tai Metallican keikalla.

– Mielikuva ei muuttunut!

– Eihän silti vaikuta yhtään helpommin lähestyttävältä. Se on se ilme ja olemus…

Matias seisoi lukijan mukaan jäykkänä kuin jääpuikko koko lähemmäs tunnin kestäneen keikan ajan.