Marko Hietala hoitaa kaamosmasennusta Espanjassa: "Tämä vain pahenee vuosi vuodelta"

Marko Hietala hoitaa kaamosmasennusta Espanjassa: 'Tämä vain pahenee vuosi vuodelta'

Marko kertoo alkaneensa harkita jo neljä-viisi vuotta sitten kakkoskotia auringosta.

Muusikko Marko Hietala, 58, osti pari vuotta sitten hulppean huvilan etelän lämmöstä. Hänellä on nyt kaksi kotia – toinen Suomessa ja toinen Espanjan Torreviejassa.

– Espanjan-koti on kaamosmasennusoireita varten. Havaitsin jo jonkin aikaa sitten, että tämä vain pahenee vuosi vuodelta. Aloin harkita tukikohdan löytämistä jostain aurinkoisemmasta paikasta ainakin neljä-viisi vuotta sitten, Marko sanoo.

Muusikko kertoo viettävänsä perheensä kanssa Espanjassa lokakuun. Marraskuussa hän kuitenkin palaa Suomeen Raskasta joulua -kiertueelle.

– Kestän kyllä pimeyttä, jos minulla on selkeä päiväsuunnitelma ja teen keikan. Se on sen verran hyvä ja euforinen kokemus, että mieli pysyy hyvänä, Marko kuvailee.

– Mutta jos olen keskitalvella mitään tekemättä himassa ja kolmelta tulee pimeä, päivä on pilalla. Sen jälkeen mikään ei huvita, vaan kaikki on mälsää ja ankeaa.

Ex-Nightwishit yhteiskiertueella

Marko ilmoitti tammikuussa 2021 Nightwish-fanien suruksi jättävänsä bändin. Hän siirtyi soolouralle, eikä ole kaivannut takaisin jättiareenoille.

– Sen koko kuvion laajuus oli tietysti niin iso, että siinä oli ehkä enemmän vastuussa asioista ja itsestäänkin. Se oli välillä hankalaa varsinkin silloin, kun oli paha olla. On mukavampaa tehdä pienemmin, Marko muotoilee.

Marko ja Nightwishin alkuperäinen laulaja Tarja Turunen löivät pari vuotta sitten yllättäen hynttyyt yhteen yhteisen esiintymisen muodossa. Molempien bändit esiintyivät Sveitsissä festivaalilla, ja Tarja kysäisi, pitäisikö heidän vetää kimpassa Nightwishin aikanaan coveroima Phantom of the Opera. Markon ei tarvinnut miettiä paria sekuntia pidempään ennen myöntävää vastausta.

– Kun sen esitti, näimme, miten vilpittömän innoissaan ihmiset olivat. Tyypit suurin piirtein kyynelehtivät ja nauroivat samaan aikaan.

Kummallekin jäi keikasta niin hyvä fiilis, että yhteistyö on sittemmin jatkunut kiertueen muodossa. Kaikki on sujunut Markon mukaan yllättävänkin hyvin.

– Meillä on hyvä synergia. On rentoa, mutta samalla tuntuu, että jotain tapahtuu.

Markon ja Tarjan yhteistyö on ollut Nightwishin faneille mieluisa yllätys. Kuva vuoden 2005 Ankkarockista.
Markon ja Tarjan yhteistyö on ollut Nightwishin faneille mieluisa yllätys. Kuva vuoden 2005 Ankkarockista.

Rundikaaos tiivistettynä päivään

Marko yllätti suomalaisfanit lähdettyään mukaan pian alkavalle Vain elämää -kaudelle. Hän korostaa, miten hyvä tunnelma kaikkien artistien kesken Satulinnassa vallitsi.

– Minut yllätti hiton positiivisesti se, miten viimeistään toisena päivänä oli erittäin rento ja hyvä meininki. Ihmiset tukivat vilpittömästi toisiaan ja diggailivat toistensa esityksistä, Marko kuvailee.

– Hyviä tyyppejä, hyvää musaa, en minä paljon muuta tarvitse.

Kuvausten tahti oli kaikkien osallistujien mukaan melkoinen. Marko kuvailee kokemusta kokonaisen rundin kaaokseksi aamupalapöydästä lähtien.

– Ensin haastatellaan, kohta ollaan kuuntelemassa biisejä ja turisemassa jotain, mennään emotionaalista vuoristorataa ja sitten taas jotain kummaa tapahtuu. Sitten onkin ilta ja lisää biisejä, musaa ja haastatteluja.

Parin viikon Vain elämää -rupeaman jälkeen uni maistui. – Ei siinä paljon akkuja tullut ladattua.
Parin viikon Vain elämää -rupeaman jälkeen uni maistui. – Ei siinä paljon akkuja tullut ladattua.