Maajussi-Roy kokeili Suomessa laittomia taikasieniä: "En ole aiemmin pelännyt ajatusta helvetistä, mutta..."

Roy kertoo irtautuneensa sienitripeillään todellisuudesta ja kadottaneensa täysin ajantajunsa.
Maajussille morsian maailmalla -ohjelmasta tuttu Roy Rissanen, 50, löysi Suomesta rakkauden, mutta kun ero koitti, mies romahti täysin. Nyt kanadalainen kertoo Seiskalle löytämästään avusta ahdistukseensa.
Maajussi-Roy antaa näytteen suomen kielen taidoistaan:
Kahden vuoden takainen ero oli Roylle kova pala ja mielen syöksyessä synkkyyteen mies tukeutui hetkellisesti terapiaan. Tämän lisäksi Roy yllättää kertomalla taikasienikokeiluistaan.
– Hieman epätavanomaisempi lähestymistapa oli psilosybiinisienten testaaminen. Kokeilin niitä ensimmäisen kerran noin puolitoista vuotta sitten, Roy paljastaa.
Useita annoksia
Psilosybiinisienten tai tuttavallisemmin taikasienten keräys, kasvatus, hallussapito, käyttö, myynti, luovuttaminen ja hankkiminen on Suomessa laitonta. Sienten mahdollisia positiivisia vaikutuksia esimerkiksi riippuvuussairauksien ja mielenterveysongelmien hoitamisessa on ryhdytty kuitenkin tutkimaan yhä aktiivisemmin.
– Minä olen kokeillut sieniä nimenomaan ahdistuksen hoitamiseen. Ensimmäisen annoksen jälkeen odotin viikon, jonka jälkeen otin jälleen uuden annoksen ja viikon kuluttua jälleen uuden annoksen.
Roy on vakuuttunut kokemastaan. Olo on parantunut huomattavasti. Ahdistusoireet katosivat ensimmäisen käyttökerran jälkeen jopa yhdeksäksi kuukaudeksi.
– En ole aiemmin pelännyt ajatusta helvetistä, mutta nyt tilanne on toinen, Roy pudistelee päätään.

Roy kertoo irtautuneensa sienitripeillään todellisuudesta ja kadottaneensa täysin ajantajunsa. Käytön jälkeen Roy on kuitenkin voinut merkittävästi paremmin.
– Tältäkö ihmisistä normaalisti tuntuu? Roy muistelee ihmetelleensä.
Royn tripit ovat tapahtuneet miehen kotona, valvovan silmän alla.
Maajussi ymmärtää, ettei psykedeelien käyttäminen ole Suomessa laillista ja aluksi aiheesta puhuminen julkisesti oli miehelle vastahakoinen ajatus. Tästä huolimatta hän uskoo, että on tärkeää tuoda näkyvyyttä psilosybiinisienten positiivisille vaikutuksille.
Deittailu tauolle
Tällä hetkellä Roy elää Helsingissä tasaisempaa arkea. Hän on käynyt pariin otteeseen treffeilläkin, mutta vielä uuteen suhteeseen sukeltaminen ei ole tuntunut ajankohtaiselta.
– Soitin treffaamalleni naiseni jälkikäteen ja pahoittelin, etten olekaan vielä valmis tapailemaan. Toisen kohdalla nainen ymmärsi itse, ettei minulla ole kiireisen arjen keskellä oikein aikaa parisuhteelle.
Roy haluaa keskittää energiansa työlle ja kuntoilulle. Vielä muutamia vuosia sitten hänen painonsa oli kohonnut huomaamatta lähes 118 kiloon, mutta nyt herra on jälleen tiukassa tikissä.
– Kaiken kanssa on ollut paljon työtä, mutta se on ollut yhtä lailla myös todella palkitsevaa.
