Lätkämiljonääri bongattiin Lahden Prismassa – paljastus vaimosta

Lätkämiljonääri bongattiin Lahden Prismassa – paljastus vaimosta

Kari Jalonen mökkeilee mieluusti Päijät-Hämeen maisemissa.

Tampereen Tappara on kotimaisen liigakiekon voimatalo, jolle ei millään tahdo löytyä pysäyttäjää.

Videolla Tapparan päävalmentaja Kari Jalonen & suomalaiset oluet:

Tappara on voittanut viimeiseen viiteen vuoteen kaikki Suomen mestaruudet – lukuun ottamatta Kuopion KalPan suonenvetoa keväällä 2025.

Karmea helvetinkone ei osoita taaskaan minkäänlaisia hyytymisen merkkejä, kun komennon ottaa arvostettu valmentajaguru Kari Jalonen, 66.

– Olen innoissani ja takana on oikein kiva kesä, Tapparan uusi päävalmentaja fiilistelee Seiskalle.

– Olen ehtinyt mökkeillä, viettänyt aikaa perheen kanssa ja piipahtanut pari kertaa Oulussa moikkaamassa kavereita. Tällaisia positiivisia juttuja.

Kari Jalonen valmentaa kovalla kurilla Tapparaa.
Kari Jalonen valmentaa kovalla kurilla Tapparaa.

Bongataan Prismassa

Lempinimellään ”Kojo” tunnettu Jalonen on kotoisin Oulusta, mutta hän asuu vaimoineen Turussa.

Mutta miksi sitten valmentajavelho on toistuvasti bongattu ostoksilla Holman Prismassa Lahdessa? Näin visertävät pikkulinnut Suomen Chicagon suunnalta.

– Minulla on mökki Vierumäen urheiluopistolla. Mökkireissujen yhteydessä käydään aina piipahtamassa Lahdessa kaupoilla, Kari avaa kuviota.

– Mökillä tykkään pelata golfia ja urheilla muutenkin. Vierumäen urheiluopisto tarjoaa siihen hyvät mahdollisuudet.

Kari bongataan toistuvasti Holman Prismassa.
Kari bongataan toistuvasti Holman Prismassa.

Kerrankin kunnon kesä

Tiukan miehen maineessa oleva Kari uhkuu hyväntuulisuutta ja positiivista energiaa. Akut ovat selvästi täynnä.

– Tavallaan kesäkin tuntui vähän pidemmältä, kun ei kerrankin tarvinnut lähteä ulkomaille valmistautumaan uuteen kauteen.

Kari vietti edelliset 10 vuotta valmennushommissa Sveitsissä, Tshekissä ja Saksassa. Edellisen kerran hän valmensi Suomessa 15 vuotta sitten.

Tappara starttasi superkautensa Lappeenrannasta.
Tappara starttasi superkautensa Lappeenrannasta.

Vaimo jäi Turkuun

Kojo muistetaan omalta pelaajauraltaan Oulun Kärpistä ja Turun Palloseurasta. Turkuun hän myös mieltyi siinä määrin, että pysyvä koti löytyy sieltä.

Aurajoen rannalle jäi myös Johanna-vaimo, kun Kari valmentaa Tampereella.

– Vaimo on ollut mukanani sekä Sveitsissä, Tshekeissä ja Saksassa. Nyt hän on jäänyt työelämästä pois ja jäi Turkuun, Kari kertoo.

Tappara-huippupestin myötä Karilla on oma kaupunkiasunto Tampereella.

– Ja nimenomaan ihan oikea asunto, eikä mikään kämppä. En ole eläessäni asunut Kämpissä, tiukka mies murjaisee.

Johanna ja Kari Jalonen Linnan juhlissa 2015.
Johanna ja Kari Jalonen Linnan juhlissa 2015.

Huuli pyöreänä Tampereella

Kari Jalonen ei epäröi kehuessaan Tamperetta, joka on muuttunut melkoisesti vuosien saatossa.

– Pääsin vähän näkemään nykypäivän Tamperetta silloin, kun siellä järjestettiin jääkiekon MM-kotikisat 2022, Kari muistelee.

– Valmensin niissä kisoissa Tshekkiä. Oltiin silloin 2,5 viikkoa Tampereella. Olihan se jo silloin hieno paikka.

Miljoonatilin tehnyt valmentajavelho naureskelee olevansa huuli pyöreänä Tammerkosken kupeessa.

– Täytyy varmaan hommata polkupyörä. Sillä kun ajelisi, niin pääsisi vielä paremmin näkemään, kuinka paljon kaupunki onkaan muuttunut.