Kuva! Anne Ramsaylla vauhti päällä Helsingin yössä – missä Antti-rakas?

Espanjassa asuva kiinteistöprinsessa oli lyönyt bilevaihteen silmään.
Remppa vai muutto Suomi -ohjelmasta kaikelle kansalle tutuksi tullut, sittemmin Espanjaan töihin muuttanut kiinteistönvälittäjä Anne Ramsay bongattiin elokuun alkuhämärissä Helsingin yöelämästä.
Anne ja uusi rakas Antti Luusuaniemi saapuivat Jussi-gaalaan yhdessä:
Seiskan lukijan mukaan Anne oli seuraamassa Erika Vikmanin keikkaa Allas Sea Poolilla ystäviensä kanssa, ja porukalla näytti olevan meno päällä.
Edes taivaalta harvakseltaan tipahdelleet sadepisarat eivät menoa haitanneet, vaan Anne tanssi ja lauloi antaumuksella Suomen euroviisuedustajan biisien tahtiin.

Missä Antti?
Uutta rakasta, näyttelijä Antti Luusuaniemeä ei mukana näkynyt. Sen sijaan samaiselta keikalta yhytettiin ainakin Sergey Hilman ja Paula Noronen.
Anne karisti Suomen pölyt jaloistaan keväällä 2024 ja muutti Marbellaan, Espanjaan, jossa hän vetää kiinteistönvälitystoimistoa.
Kesällä Suomessa
Anne on nähty viettämässä kesää Suomessa, jossa hän on ilmeisesti vielä tälläkin hetkellä. Hän on julkaissut sosiaalisessa mediassa materiaalia muun muassa ystävänsä häistä, Linnanmäeltä Antti-rakkaan kanssa sekä viimeisimpänä ystäväporukalla Taiteiden yöstä Helsingissä.
Seiska paljasti Annen ja Antin suhteen marraskuussa 2024. Antti ilmoittikin Instagramissa eroavansa vaimostaan, unkarilaisesta Lili Zoe Ermezeista, jonka kanssa hänellä on kaksi lasta.