Kreikan suurlähettiläältä suorat sanat Arja Saijonmaasta

Kreikan suurlähettiläältä suorat sanat Arja Saijonmaasta

Suurlähettiläs Natalia Karageorgou avaa Seiskalle sanaisen arkkunsa.

81-vuotias Arja Saijonmaa lukeutuu niihin suomalaisiin, jotka nauttivat suursuosiota kotimaansa ulkopuolella.

Laulajalegendaa on nähty viime vuosina Suomessa erityisesti Ylen suosikkisarjan Elämäni biisin yhtenä tähtisolistina.

Suuri yleisö ei silti välttämättä muista, miten mittavan ja monipuolisen kansainvälisen uran Mikkelin nainen onkaan tehnyt.

Eikä kyse ole pelkästä laulu-urasta.

Arjan työ hyvän tahdon lähettiläänä YK:n pakolaisjärjestössä muistetaan tänä päivänäkin Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Arja Saijonmaa varasti show'n punaisella matolla.
Arja Saijonmaa varasti show'n punaisella matolla.

Kreikkalaisia arvovieraita

Helsingin Lasipalatsissa vallitsi kansainvälinen tunnelma, kun Bio Rexissä järjestettiin Laula minulle Arja -dokumenttielokuvan kutsuvierasnäytös.

Arjasta kertovaa elokuvaa oli saapunut katsomaan ja kunnioittamaan läsnäolollaan harvinaisen nimekäs kutsuvierasjoukko.

Erityisen tyylikäs komitea pelmahti paikalle, kun Kreikan suurlähettiläs Natalia Karageorgou seurueineen saapui tilaisuuteen.

Arja riensi välittömästi arvovieraiden luo, kun Kreikan suurlähettiläs pelmahti paikalle.
Arja riensi välittömästi arvovieraiden luo, kun Kreikan suurlähettiläs pelmahti paikalle.

Erittäin lämpimät välit

Kreikkalaisten arvovieraiden saapuminen ei mennyt illan päätähdeltä ohi.

Arja Saijonmaa riensi oitis juttelemaan Natalialle ja tämän seurueelle. Kaikesta aisti, että he tunsivat toisensa hyvin.

Välit ovat jopa niinkin lämpimät, ettei Arjalla ollut ymmärrettävästi mikään kiire takaisin median pariin. Hän jutteli pitkään kreikkalaisten kanssa.

Kreikan kuvankaunis suurlähettiläs Natalia Karageorgou poseerasi Arjan rinnalla.
Kreikan kuvankaunis suurlähettiläs Natalia Karageorgou poseerasi Arjan rinnalla.

Kreikka auttoi läpimurrossa

Ei ole sattumaa, että Arja tulee juttuun juuri Kreikan suurlähettilään kanssa.

Tunnen Arjan aikojen takaa.

Elettiin vuotta 1970, kun kun kreikkalainen säveltäjäsuuruus Mikis Theodorakis bongasi nuoren Arjan maailmankiertueensa solistiksi.

Sen jälkeen Saijonmaa kiersi laajasti maailmaa ja levytti Theodorakisin musiikkia. Mikkeliläisen kansainvälinen läpimurto oli tosiasia.

Suurlähettiläs hehkuttaa Seiskalle estoitta laulajalegenda Arja Saijonmaata.
Suurlähettiläs hehkuttaa Seiskalle estoitta laulajalegenda Arja Saijonmaata.

Suorat sanat suosiosta

Arja nauttii vielä tänäkin päivänä suursuosiota Kreikassa. Näin voidaan päätellä ainakin suurlähettilään puheista.

Hän oli taianomainen.

– Olen Kreikan suurlähettiläs Natalia Karageorgou ja asunut Suomessa nyt neljä vuotta. Tunnen Arjan aikojen takaa, hän selostaa Seiskalle.

– Arja on tietenkin legenda. Hän oli Theodorakisin muusa. Arvostamme häntä paljon, ja hän rakastaa myös paljon Kreikkaa, suurlähettiläs tietää.

Natalia Karageorgou arvostaa Arjan legendaksi.
Natalia Karageorgou arvostaa Arjan legendaksi.

Yllättävä yhteys elokuvaan

Rouva Karageorgou mainitsee myös olevansa kiitollinen siitä, että sai kuulla Saijonmaan laulavan tammikuussa.

– Hän esiintyi Finlandia-talossa ja oli taianomainen.

Arjan elämälle uskollista dokumenttielokuvaa on luonnollisesti kuvattu Kreikassakin. Karageorgou ottaa tästä pienen sulan hattuunsa.

– Olimme itse asiassa yhteydessä tuotantoyhtiöön auttaaksemme ja helpottaaksemme heidän kuvauksiaan Kreikassa. Näin meilläkin on yhteys elokuvaan, Karageorgou myhäilee.

Arja: ”Pitää vaan relax”

Arja Saijonmaa nauroi Seiskalle, että on ”kamalaa” katsella itsestään kertovaa dokumenttielokuvaa lähes kahden tunnin ajan.

– Sitä on sillä tavalla perfektionisti, että aina haluaa parantaa. Hyvä puoli on, että pitää vaan relax ja katsella muiden tekemää juttua.

– Olen iloinen siitä, että suomalaiset elokuvantekijät ovat ryhtyneet tähän touhuun. En ole siis halunnut puuttua siihen ollenkaan.