Katrie ja Ramon Daler: Shokkiero!
Seiskan tietojen mukaan Ramonin ja Katrien suhde on rakoillut jo jonkin aikaa.
Ramon Daler vahvistaa Seiskalle, että hän ja entinen missi Katrie Daler ovat eroamassa.
Video: Nämä pariskunnat erosivat vuonna 2025:
Ramonin mukaan hän aikoo hakea avioeroa lähiaikoina. Ramon sanoo kokevansa, etteivät he enää voi jatkaa suhdetta Katrien kanssa.
Seiskan tietojen mukaan Ramonin ja Katrien suhde on rakoillut jo jonkin aikaa. Ramon vahvistaa asian Seiskalle.
Seiska ei tavoittanut Katrieta kommentoimaan asiaa useista yrityksistä huolimatta.
Julkkisparin rakkaustarina
Ramon ja Katrie Daler ovat olleet yhdessä vuodesta 2023 lähtien.
He menivät naimisiin vuonna 2024. Samana vuonna Ramonille ja Katrielle syntyi yhteinen lapsi.
Katrie nousi aikoinaan julkisuuteen Miss Helsinki -kilpailusta, jonka hän voitti vuonna 2012. Katrie on ollut julkisuudessa siitä asti.
Hän on antanut lukuisia haastatteluita suhteestaan Ramoniin. Viimeksi elokuussa Katrie avautui aiheesta Seiskan haastattelussa.
– Me tehdään paljon kaikkea romanttista. Me otetaan ehdottomasti aina aikaa parisuhteelle. Käydään koko ajan yhdessä syömässä ulkona, rentoudutaan sillä tavalla yhdessä, Katrie kertoi Seiskalle elokuussa.
Katrie työskentelee Tähtiarpa-ohjelman juontajana. Sen lisäksi hänet tunnetaan sosiaalisen median vaikuttajana.
Ramon on puolestaan luonut uraa musiikin parissa. Hän on tehnyt musiikkituottajan töitä. Katrie on aiemmin kertonut Seiskalle, että Ramon työskentelee hänen kanssaan Tähtiarpa-ohjelman parissa.
Ramon ja Katrie ovat myös aiemmin työskennelleet yhdessä. He tapasivat alun perin töiden parissa ambulanssissa.