Kappas! Leila Palmu, 60, kaipaa palavasti Monte Carlon kasinolle: "Olen muistojeni vanki"
Juhani Palmun leski muistelee lämmöllä kansainvälistä Nizzaa ja seurapiirielämää.
Pääsiäinen on merkityksellinen juhla liettualaistaustaiselle Leila Palmulle.
Videolla Leila Palmun erikoishaastattelu Härmässä:
Hänellä ja edesmenneellä taidemaalarilla Juhani Palmulla (1944–2024) oli tapana kutsua ystäviä syömään kotiinsa.
– Se tapahtui tietysti aina palmusunnuntaina, Leila kertoo.
– Nyt Juhania ei enää ole, mutta tykkään silti kokkailla. Opin sen taidon äidiltäni. Ruoanlaitto on toinen intohimoni taiteen ohella, leski selostaa Seiskalla Härmässä.
Kääryleitä taiteilijalle
Tänäkin pääsiäisenä Leila kolistelee kattiloiden kanssa. Hän jatkaa herkullista perinnettä, vaikkei aviomies ole enää maistelemassa.
Juhani oli paras asiakkaani.
– Tarjoilen aina ensin keiton, sitten pääruoan. Juhanin lempiruokaa olivat kaalikääryleet liettualaiseen tapaan. Ne keitetään, eikä kypsytetä uunissa.
– Kysyin Juhanilta joka päivä, mitä hän haluaisi syödä. Hän vastasi, että mitä vain mitä teen, koska se on hyvää. Juhani oli paras asiakkaani.
Elanto tulee tauluista
Leilalla on myös oikeita taideasiakkaita. Hän on työskennellyt 20 vuotta galleristina ja taidekauppiaana.
Leskirouva pyörittää Härmän kotimuseossa Juhani Palmun Galleriaa, joka on täydellinen läpileikkuu taidemaalarin elämäntyöhön.
Lisäksi Leila liikkuu ympäri Suomea pystyttämässä myyntinäyttelyitä. Hän vietti hiljattain neljä kuukautta Oulussa juhlanäyttelyn tiimoilla.
– On myös verkkokauppa, huutokaupat ja tämä kotigalleria. Olemme kesällä auki joka päivä, Leila luettelee.
Taulukaupat peruuntuvat
Ajat ovat kovat myös taidekentällä. Leilalle on tullut uutena ilmiönä taulukauppojen peruuntuminen.
– Tehdään kauppa ja tarjous lyödään lukkoon, mutta sitten ei enää kuulukaan mitään. Se on tietysti suuri pettymys. Tällaista ei ollut ennen.
Ihmisillä on nykyään jokin henkinen lama.
Kaupan pitäisi käydä, eikä vähiten yli 500-neliöisen talon sähkölaskjen vuoksi.
– Voi sanoa, että on taidetta osata myydä taidetta. Ihmisillä on nykyään jokin henkinen lama. Rahaa on, mutta sitä pidetään pankissa, Leila hymähtää.
Rakas uima-allas
Leila ei kuitenkaan luovuta. Hän kartoittaa parhaillaan näyttelytiloja ympäri Suomea. Syksyllä on tulossa ulkopuolisen tahon järjestämä retrospektiivinen näyttely Ouluun.
Olen muistojeni vanki.
– Tietysti voi olla, että menen maskotiksi myös sinne.
Juuri nyt leskestä tuntuu hyvältä saada olla kotona. Hän joutui olemaan Oulussa kuukausia ilman rakasta uima-allastaan.
– Uin altaassa melkein joka aamu. Pääsen suoraan sängystä pulikoimaan, se on niin helppoa, Leila kiittelee.
– Vesielementti on itselleni oikein tärkeä. Myös Juhani piti uimisesta. Kodeissamme on aina ollut uima-allas, Helsingissä ja täällä Härmässä. Nizzassa oli tietysti meri.
“Muistojeni vanki”
Leila myöntää kaipaavansa erityisesti Nizzaa ja Monte Carlon kasinoa. Siellä he viettivät unohtumattomia iltoja, toisinaan jopa kuninkaallisessa seurassa.
Hän viihtyy hyvin Härmässäkin, johon mutti Juhanin kanssa jo vuonna 2004.
Tuntuisi mahdottomalta lopettaa täällä.
– Siitä on siis yli 20 vuotta. Se on pitkä aika. Olimme täällä toistemme seurassa 24 tuntia vuorokaudessa. Olen muistojeni vanki, Leila huokaa haikeana.
– Tuntuisi mahdottomalta lopettaa täällä. Nautin tauluista ja olla taiteen kanssa tekemisissä. Se on intohimoni. Ei siitä niin vain pääse eroon.
