Kallio vaihtui lakeuksiin – Jussi Lampin uusi elämä Pohjanmaalla
Yli kaksimetrinen karpaasi totuttiin näkemään vuosien ajan osana Helsingin Kallion siluettia.
Näyttelijälegenda Jussi Lampi on edelleen näyttävä ilmestys.
Yli kaksimetrinen karpaasi totuttiin näkemään vuosien ajan osana Helsingin Kallion siluettia, mutta nyt mies vaikuttaa Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla Alavudella.
Jussin ja Marjo Lampin toi Alavudelle vaimon kotikunnaat, kun pariskunta pakeni koronaviruspandemian aiheuttamaa tyhjää kalenteria vuonna 2021.
Piipahduksesta tulikin pidempi
Monet pitävät Jussia ”perusstadilaisena” kaverina, mutta syntyjään mies on vain 70 kilometrin päässä Alavudelta sijaitsevalta Lappajärveltä – eli lähes kivenheiton päästä.
Pohjalaisista juurista huolimatta lähtöpäätös ei ollut läpihuutojuttu.
– Tarkoitus oli tulla aluksi vain vuodeksi katsomaan, että mitähän tästä tulee, Jussi toteaa hotelli Alavudella.
– Kyllä muutto ja asettuminen vaativat työstöä, kun ehdin asua 40 vuotta Kalliossa ja Marjokin 30 vuotta.
Neuvottelee omat palkat
Ensimmäisen vuoden Jussi työskenteli Alavuden kulttuurikoordinaattorina, jonka jälkeen töitä on riittänyt teatterin puolella.
Tällä hetkellä hän näyttelee vierailijana sekä Seinäjoen kaupunginteatterissa että saman kaupungin Teatteri Hysteriassa.
– Vierailijana neuvottelen siis omat palkkani.
Kiireisenä Jussin pitää muun muassa legendaarisen Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -salapoliisikirjallisuuden klassikkoteoksen näytelmä.
Eläke kutsuu joulukuussa
Käynnistynyt vuosi on myös omalla tavallaan erityinen.
– Jään eläkkeelle virallisesti 1. joulukuuta eli silloin alkaa pyöriä täysi eläke, Jussi hymähtää.
– Tuskin silloinkaan olen tekemättä mitään, mutta onhan se varmasti erikoinen tunne, kun on koko uran ollut freelancer ja koko ajan menossa.
Eläkettä on kertynyt sen verran, että Jussin sanoin ”leivässä pysyy kiinni”.
Taiteilijaeläkettä hän ei aio hakea.
– Siellä on niin paljon minua kovempia näyttelijöitä ja muita taiteilijoita, Jussi toteaa matalalla äänellä epäitsekkäästi.
Vaimolla riittää myös töitä
55-vuotiaalla vaimolla riittää työuraa – ja töitäkin.
– Valmennan kaikkea nyrkkeilystä pilatekseen, ja opetan muun muassa kansalaisopistossa, energinen Marjo naurahtaa.
Marjo haluaa erikseen tuoda esiin, että hänen sukunimensä on jo pidemmän aikaa ollut Lampi, vaikka julkisuudessa hänestä on kirjoitettu Salomaana.
Naimisissa vastarakastuneen oloinen pariskunta on ollut helmikuusta 2019 lähtien.
Ensikohtaaminen 1990-luvulla
Historiaa heillä on kuitenkin yli 30 vuoden takaa.
– Tapasimme Marjon kanssa ensimmäistä kertaa vanhassa Corona-baarissa vuonna 1994, kun ystäväni Lapinlahden Lintujen Heikki Salomaa eli Hiski oli pyytänyt minua tulemaan esitelläkseen jonkun.
– Hiski oli vessassa, kun tulin sisään. Katsoin, että baaritiskillä oli upea nainen. Hiski tuli sitten vessasta ja esitteli kyseisen naisen eli Marjon tyttöystäväkseen, Jussi muistelee.
Siitä hetkestä alkoivat ystävyyden ensi askeleet.
Ystävyys muuttui ajan kanssa seurusteluksi
Hiski menehtyi sydänlihaksen laajentumisen aiheuttamaan sairauskohtaukseen vain 43 vuoden iässä.
– Pidimme Marjon kanssa yhteyttä, vaikka molemmat menivät omia teitään.
Sittemmin Marjo muutti lähelle Jussia, mikä johti Jussin sanoin ”kahvitteluun”.
– Meillä synkkasi ja viihdyimme toistemme seurassa. Sitten mietimme, että katsotaan nyt vielä vanhoilla päivillä seurustelua, Jussi letkauttaa.
– Päivä kerrallaan, ja yhdessä ollaan edelleen.
Jussi-pappa
Kahden aikuisen ihmisen suhde siis.
– En tiedä, ollaanko tässä aikuisia kumpikaan, molemmat naureskelevat.
– Kummankaan ei tarvinnut alkaa ikään kuin opiskelemaan toista, eikä tarvinnut alkaa selittelemään omaa historiaa – minun tapauksessani leskeyttä, Marjo jatkaa.
Marjolla on aiemmasta liitostaan aikuinen lapsi, ja Jussilla puolestaan poika, jolla itsellään on myös lapsi.
– Olen pappa! Emme valitettavasti näe kovin usein, mutta onneksi puhelimella saa helposti yhteyden, Jussi viittaa 10-vuotiaaseen lapsenlapseensa.
”Onneksi saa olla terve”
63-vuotias Jussi on edelleen pysäyttävä – ja terve – näky.
– Minulla ei ole mitään lääkkeitä käytössä, vaikka ehkä pitäisi olla, Jussi naureskelee.
– Onneksi saa olla terve, mies jatkaa koputtaen hotellin ravintolan puista pöytää.
Jotain pientä kuitenkin on, sillä selkä muistuttaa, ettei tässä enää nuoria olla, ja myös korviin on löytynyt pienet, lähes näkymättömät kuulolaitteet.
Kuulolaitteet korvissa
Mikään aivan uusi asia ei ole kyseessä, sillä Jussi kertoo käyttäneensä kuulolaitteita parin vuoden ajan.
– Minulle on rumpujen hakkaamisen vuoksi tullut kuuloon ”montut”, joiden vuoksi kuulo on alentunut siinä määrin, että laitteet auttavat arjessa.
– 13-vuotiaana sain ensimmäisen rumpusetin, ja 40 vuoden ajan ehdin soittaa bändeissä. Siinä se kuulo on alentunut – ja päälle vielä 44 Magnum, jolla ammuttiin korvan vieressä erään elokuvan kuvauksissa.
– Korvatulppiahan minulla ei ollut kummassakaan tilanteessa, Jussi taustoittaa.
Ystävät löytäneet Alavudelle käymään
Vaikka pariskunnalla on toisinaan kaipuuta Kallioon, he ovat hoitaneet asian niin, että ovat tuoneet Kallion mukanaan Alavudelle.
– Kun muutimme, sanoimme ystäville, että meille voi tulla käymään. On ollut liikuttavaa, kuinka paljon ihmisiä on todella tullut – eikä se ole jäänyt vain puheen tasolle, Marjo iloitsee.
– Olen aina sanonut, että meillä on vierashuone ja sinne voi jäädä yhdeksäksi vuodeksi, mutta sen jälkeen voisi sitten ehkä alkaa miettiä lähtemistä, Jussi leukailee.
Jussiin suhtauduttiin aluksi varovaisesti
Marjo kertoo jopa ihmettelevänsä, kuinka hyvin Jussi on sujahtanut Alavudelle.
– Minullahan on täällä sukua ja vanhoja opiskelukavereita, mutta Jussilla ei ole ketään, Marjo muistelee.
Yhteentörmäyksiä ei ole tullut, mutta pariskunta myöntää, että ihmiset suhtautuivat aluksi häneen varovaisesti.
– Baarissa jotkut tulivat joskus kyselemään, mitä teen paikalla, johon kerroin asuvani täällä, Jussi hörähtää.
Nyt juttu luistaa
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin suhtautunut Jussiin mielenkiinnolla ja osa kuin vanhaan tuttuun.
– Menen kahville, niin ihmiset tulevat juttelemaan, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, keitä he ovat.
– Hyvin luistaa juttu paikallisten kanssa, ja nythän minä olen jo osa katukuvaa.
Hullut vuodet
Monille Jussi voi tuntua jopa perheenjäseneltä, sillä hän oli niin tuttu eri ohjelmista 1990-luvun ”hulluina vuosina”.
– Kyllä se oli aikaa. Minulla on ollut tapana säilyttää kalentereita, ja vuodenvaihteessa siirsin edellisen vuoden kalenterin laatikkoon muiden joukkoon.
– Siinä aloimme sitten katsomaan menneiden vuosien kalentereita ja mitä työjuttuja siellä on merkitty ylös.
Käsittämättömiä päiviä
Jussi antaa esimerkin yhdeltä päivältä, joka on pelkästään kuultunakin uuvuttava.
– Aamulla kello 8–10 Ihmeidentekijöiden kuvaukset, siitä Lilla Teaterniin, jossa treenit 11–15. Myöhemmin saman illan aikana esitys, joka loppuu kello 21. Tämän jälkeen tunnin improvisaatioesitys ja siitä vielä puoliltaöin bändin keikka, joka päättyi puoli neljältä aamuyöllä.
– Seuraavana päivänä taas kahdeksaksi Ihmeidentekijöiden kuvauksiin. Ei mitään järkeä! Toisaalta nuorena jaksaa ja kivaa oli!
Ville Virtanen lähimpiä kollegoita
Kysyttäessä kaksi roolia nousee ylitse muiden.
– Ville Virtasen ohjaamassa Luolamies-monologissa sain seistä yksin kaksi tuntia lavalla. Se on kyllä isoin kakku teatterin puolella, Jussi muistelee Aleksanterin teatterilla aikanaan pyörinyttä esitystä.
Ville Virtanen on Jussin mukaan myös yksi hänen läheisimmistä ystävistään teatteri- ja elokuvamaailmassa.
– Hän on käynyt useampaankin kertaan täällä Alavudella, ja vaikka emme usein soittele, jatkamme aina siitä, mihin edelliskerralla jäimme.
Elokuvien puolelta Jussi nostaa ylitse muiden Jussi Vares -elokuvasarjan pahiksen, Veikko Hopean.
– Niitä oli kyllä kiva tehdä. Se oli päätöntä toimintaa, Jussi naurahtaa persoonallisesta hahmostaan.
”Ei se katuminen auta”
Jussilla ei ole ollut helppo elämä, johon on mahtunut ylä- ja alamäkiä.
Hän ei kuitenkaan halua julkisesti katua tai ruikuttaa mistään, vaikka myöntääkin laittaneensa joskus nimensä ”vääriin papereihin”.
– Ei se katuminen auta, eikä johda mihinkään.
– Olen tehnyt kaikki päätökset aina niin, miten olen siinä hetkessä kokenut parhaaksi.
”Ei voi kauheasti ottaa”
Aikanaan elämää on värittänyt myös alkoholi – toisinaan liiankin kanssa.
– Absolutisti en ole, ja aina välillä työviikon päälle saatamme mennä rentoutumaan.
– Ei voi kauheasti ottaa, kun pitää ajaa lähes päivittäin Alavuden ja Seinäjoen välillä edestakaisin. Eikä siinä yleensä jaksa kotiin päästyä kuin mennä saunaan.
Marjon mukaan pariskunta on viettänyt vähemmän aikaa ravintoloissa kuin Kallion aikanaan.
–Ehkä Alavus on rauhoittanut meitä, jatkuvasti hyväntuulinen Marjo ruotii.
Biljardi ja moottoripyöräily
Ravintoloissa pariskunnalla on myös yhteinen harrastus: biljardi.
– Minä olen siinä parempi, Marjo huutaa.
– No joo, mutta sinä olet pelannut paljon enemmän. Minä pelasin viimeksi yli 45 vuotta sitten, Jussi selittelee.
Toinen yhteinen rakas harrastus on moottoripyöräily, ja molemmilta löytyy omat Harley-Davidsonit.
– Minä olen meistä parina viime kesänä ajellut enemmän Harrikalla, Marjo päättää.
”Elämä on hyvää”
Viime vuosina Jussia ei ole juuri elokuvissa ja televisiosarjoissa nähty, poikkeuksena jaksot Sykkeessä ja Koskisessa.
Jussilla on myös rooli jo kuvatulla Joey Palmroosin ohjaamalla Delivery Run -elokuvassa.
Ylläksellä kuvattu mutta Yhdysvaltojen Minnesotaan sijoittuva elokuva on Jussin mukaan jälkituotannossa.
1990-luvun ”hulluja vuosia” hän ei kaipaa.
– Elämä on hyvää näin.
– Kohta ollaan eläkkeellä, Jussi murjaisee.