Kalle ja Riina-Maija Palanderin rahasotkuissa uusi käänne

Ulkomailla asuvien Kallen ja Riina-Maijan raha-asiat ovat solmussa.
Entinen alppitähti Kalle Palander, 48, on taas joutunut ulosottoon.
Seiskan haltuunsa saaman ulosottorekisteriotteen mukaan Kallella on tällä hetkellä kaksi vireillä olevaa ulosottoasiaa. Niiden yhteissumma nousee lähes 3 000 euroon.
Seiska uutisoi Kallen ulosottorekisteristä viime vuoden loppupuolella. Marraskuussa haettu rekisteri oli vielä puhdas, mutta nyt tilanne on muuttunut.
Kelan maksut rästissä
Ulosottorekisteristä selviää, että Kansaneläkelaitos hakee Kallelta 2 622 euron summaa.
Merkintä koskee muita yksityisoikeudellisia saatavia. Ulosottoasia on ollut vireillä joulukuun 4. päivästä lähtien.
Lisäksi eräs työeläkevakuutusyhtiö perii häneltä 324 euron YEL-vakuutusmaksuja maaliskuusta 2025 alkaen.
Paljon maksettuja laskuja
Vaikka Kallella on nyt uusia merkintöjä ulosottorekisterissään, hän on kuitenkin hoitanut useita aiempia ulosottoasioitaan kuntoon.
Viimeisen kahden vuoden aikana hänellä on ollut seitsemän päättynyttä ulosottoasiaa, joista kuusi on päättynyt maksuun ja yksi peruutukseen.
Kalle on maksanut viisi YEL-vakuutusmaksua sekä lähes 500 euron liikennevakuutusmaksun. Maksettujen velkojen yhteissumma nousee yli 1400 euroon.
Tuoreimmat päättyneet ulosottoasiat on maksettu maaliskuun alussa.
Kallelta erikoinen reaktio
Seiska tavoitti Kallen, joka oli huonolla tuulella.
– Mitä vittua se sinulle kuuluu. Ei ole mitään kommentoitavaa. Anna nyt vittu olla, Kalle täräytti.
Hetken päästä ääni kellossa muuttui.
– No paljonko siellä on maksamatta, kun en itse tiedä?
– No vau, Kalle totesi summan kuultuaan. Hän kiitti toimittajaa ja lopetti puhelun.
Tällainen on on-off-vaimon tilanne
Riina-Maija Palanderilla, 48, on puolestaan ollut viimeisen kahden vuoden aikana kolme päättynyttä ulosottoasiaa, jotka muodostavat lähes 5 600 euron summan.
Yksikään merkinnöistä ei ole enää vireillä.
Tuorein ulosottoasia tuli vireille tämän vuoden huhtikuussa. Vakuutusyhtiö yritti periä Riina-Maijalta 290 euron liikennevakuutuksia ja hyvikemaksuja. Riina-Maijalla todettiin kuitenkin suppean ulosoton este, ja merkinnän vireilläolo päättyi.
Seiska on jo aiemmin uutisoinut Riina-Maijan muista ulosottolaskuista.
Yksi niistä on erään pankin hakema 4 954 euron lasku, joka oli vireillä vuoden 2023 aikana.
Ulosottoasia päättyi varattomuusesteeseen, mikä tarkoittaa, ettei Riina-Maijalla ollut ulosmitattavaa omaisuutta velan maksamiseksi.
Toinen merkintä koskee vakuutusyhtiön perimää liikennevakuutusmaksua. 351 euron summa oli vireillä vuoden 2024 aikana. Ulosottoasia on päättynyt suppean ulosoton esteeseen.
Seiska ei tavoittanut Riina-Maijaa kommentoimaan raha-asioitaan.
Tässä jutussa mainitut ulosottorekisterit on haettu 25.6.

Tuore avioerohakemus
Kallen ja Riina-Maijan avioliiton tila on puhuttanut kuluneen vuoden aikana.
Kalle haki avioeroa yksin tammikuussa. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen toimitettu hakemus jätettiin kuitenkin tutkimatta, sillä Kalle ei toimittanut täydennyksiä hakemukseen käräjäoikeuden pyynnöistä huolimatta.
Lisäksi hakemusta ei saatu annettua Riina-Maijalle tiedoksi.
Kyseessä oli toinen kerta, kun Kalle haki eroa vaimostaan.
Sekä Kalle että Riina-Maija asuvat ulkomailla.
Suhdesaagassa yllättävä käänne
Toukokuun lopulla sekä Kalle että Riina-Maija julkaisivat sosiaalisessa mediassa materiaalia, jonka perusteella kumpainenkin oli viettänyt hiljattain aikaa Virossa sijaitsevan Ontikan kartanolla.
Somejulkaisujen pohjalta ei kuitenkaan voi tehdä varmoja johtopäätelmiä kohuparin suhteen tilasta.
Somessa julkaistun kuvamateriaalin perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että ainakin avioparin omistamalla tontilla on tilaa molemmille.
Seiska tavoitti kesäkuun alussa Kallen, joka ei halunnut kommentoida välejään Riina-Maijaan.
– Ei minulla ole mitään sanottavaa tai kommentoitavaa mihinkään, Kalle totesi Seiskalle.