Julkkismiljonääri Henry Aflecht käräytti pettäjiä: Uskoni rakkauteen romahti

Julkkismiljonääri Henry Aflecht käräytti pettäjiä: Uskoni rakkauteen romahti

Henry todisti vuosien ajan uskottomien kumppaneiden toimintaa.

Espanjassa asuva miljonääri Henry ”Henkka” Aflecht on juuri julkaissut Books on Demandin kustantaman Dekkarivuodet yksityisetsivänä -nimisen kirjan, jossa hän kertoo toimeksiannoistaan.

Henkka ajautui 90-luvulla alalle sattuman kautta, kun eräs liikemies purki huoliaan ovimiehenä työskenneelle Henkalle ja alkoi kysellä, ottaisiko tämä hänen vaimonsa seurantaan.

Lopulta diili syntyi ja palkkiosummaksi Henkalle tarjottiin 30 000 markkaa, joka on rahanarvonmuuntimen mukaan nykyrahassa 8 500 euroa.

Pian tyytyväinen asiakas levitti sanaa Henkan taidoista ja hän alkoi saada muita vastaavia keikkoja.

– Hinta pysyi samana, koska hän oli kertonut eteenpäin, mitä palvelu maksaa. Se oli älytöntä. Hinta oli kohtuuttoman iso siitä työstä, mutta koska kysyntää alkoi ilmaantua, avasin firmalleni nettisivut ja otin kyseiset hommat palveluvalikoimaan, Henkka kertoo Seiskalle.

– Olin jo siihen mennessä tehnyt ovihommien lisäksi henkilösuojausta, hälytinasennuksia ja sen sellaista, joten tuo istui hyvin mukaan.

Kaikkiaan Henkka teki yksityisdekkarin hommia 11 vuoden ajan.

Valokuvatodiste riitti

Henkka myöntää, että keikkojen myötä hänen oma uskonsa ihmisten uskollisuuteen sai pahan kolauksen.

– Useamman kerran katselin suoraa toimintaa omin silmin. Otin todisteet talteen ja poistuin. Kun homma meni konkreettiseksi jyystämiseksi, ei ollut enää tarvetta odotella loppuhuipennusta, vaan tuo intiimi toiminta riitti näytöksi.

Dekkarikeikoilla joutui usein päivystämään, jopa 10 tuntia putkeen.
- Yksin passikeikalla ei lähdetä vessaan tai syömään, eikä selata somea.
Dekkarikeikoilla joutui usein päivystämään, jopa 10 tuntia putkeen. - Yksin passikeikalla ei lähdetä vessaan tai syömään, eikä selata somea.

– Usein asiakas ei edes halunnut nähdä kovin paljon sen kaltaista materiaalia. Yksi valokuva puolisosta piehtaroimassa toisen kanssa oli pääosin riittävä todiste.

Toimeksiantajan ei tarvinnut tehdä muuta, kuin antaa kuva puolisolle kouraan. Se oli lähes aina sillä taputeltu.

– Monestihan pettämisiä selvitellään kotona viikkokausia, kun toinen kiistää ja toinen ei usko selityksiä. Etsivä hoitaa todisteet, joilla pariskunta sitten tekee omat ratkaisunsa.

Kohde kiinnostui

Keikoillaan Henkka pyrki välttämään kohteen kanssa katsekontaktia, sillä silloin ihminen helposti muistaa jo aiemmin näkemänsä kasvot.

Muutamalla kerralla se ei onnistunut, tällaista tilannetta Henkka kutsuu ”kasvojen palamiseksi”. Pahimmillaan katsekontaktin syntyminen esimerkiksi yökerhossa herätti kohteessa vääränlaista tulkintaa.

– Kun katsekontakti syntyi, oli keikka puoleltani mokattu. Katseesta motivoituneena daamit valuivat luokseni ja tilanne meni ammatillisessa mielessä hankalaksi.

Eräästä dekkarikeikasta Henry tienasi 50 000 markkaa, nykyrahassa 14 000 euroa. - Asiakas oli erittäin varakas ja halusi ekstrapalkkiolla osoittaa kiitollisuuttaan.
Eräästä dekkarikeikasta Henry tienasi 50 000 markkaa, nykyrahassa 14 000 euroa. - Asiakas oli erittäin varakas ja halusi ekstrapalkkiolla osoittaa kiitollisuuttaan.

– Niin pahasti homma ei karannut koskaan lapasesta, että olisin lähtenyt vaakamamboon kohteen kanssa. Ja jos olisi, en sitä myöntäisi, Henkka lisää.

Valheiden verkot

Yksityisdekkarivuosinaan Henkka näki ihmisten raadollisimman puolen, vedätykset ja valheiden verkon.

– Oma uskoni rakkauteen ja rehellisyyteen kahden aikuisen välillä on romahtanut melko vahvasti, Henry myöntää.

– Kun työkseen näitä asioita seurasi ja näki, on ollut aika vaikeaa ottaa omaan elämään ketään. Etenkään, jos olen haistanut pienintäkään valhetta jutuista, joita toinen puhuu.

– Siksi en oikeastaan koskaan tapailuvaiheessa kysele juuri mitään, jotta en satu kysymään jotain sellaista, johon toinen päättää valehdella. Suojaan siten sekä itseäni, että tapailun jatkumista. Elän mieluummin siinä hetkessä penkomatta toisen historiaa.

Henry Aflecht Dekkarivuodet yksityisetsivänä, kustantaja Books on Demand, julkaistu 18.7.2024.