Juha Perälän raha-asoissa karu käänne

Juontajan huipputuloista huolimatta hän kamppailee rajujen velkojen kanssa.
Juha Perälän, 42, taloudelliset vaikeudet jatkuvat.
Seiskan selvityksen mukaan juontajan ulosottovelat ovat paisuneet yli 96 800 euroon. Rekisteri on haettu 19. helmikuuta.
Lähes koko summa on peräisin maksamattomista veroista. Myös perintätoimistot, eräs pankki sekä vakuutusyhtiö hakevat saataviaan Juhalta.
Juha on jättänyt maksamatta esimerkiksi YEL-vakuutusmaksuja sekä jäännösveroa. Vireillä olevia merkintöjä on seitsemän.
Tuorein merkintä on joulukuulta. Verohallinto hakee Juhalta yli 16 000 euron summaa. Vanhin vireillä olevin merkintä on peräisin vuodelta 2022.
Juontaja on lyhentänyt vireillä olevia merkintöjä noin 14 000 eurolla. Siitä huolimatta avointa velkaa on edelleen yli 96 800 euron edestä.
Yli 160 000 euron tulot
Seiska uutisoi Juhan ulosottokierteestä viime vuonna. Elokuussa Juhalla oli noin 89 000 euroa ulosotossa, mutta lokakuuhun mennessä mies oli lyhentänyt velkojaan yli 23 000 eurolla.
Laskujen kierrättäminen ulosoton kautta tulee kalliiksi, sillä laskun alkuperäisen summan päälle tulee maksettavaksi vielä korkoja.
Tilanne on siitä hämmentävä, että Juhalla on hyvät tulot. Hän tienasi vuonna 2023 huikeat 165 784 euroa.
Viime elokuussa Seiska tavoitti Juhan, joka lausui erikoisen kommentin liittyen ulosottovelkoihinsa.
– Tämä on tietoinen valinta. Kaikki maksetaan, mutta hieman viiveellä ja korolla, Juha totesi.
Juha on julkisuudessa kertonut velkaantuneensa aikoinaan uhkapelaamisen takia. Hän on myös kritisoinut sitä, miten ulosottovelkoihin suhtaudutaan Suomessa.
Hänen mukaansa ulosottolaskujen korot ja käsittelymaksut kasvattavat velkojen määrää huomattavasti.
Juha tekee juontajan töitä Suomessa, mutta sen lisäksi hän on julkisuudessa kertonut tähtäävänsä Hollywood-näyttelijäksi.
