Johanna Tukiainen nosti äläkän Espanjassa – poliisit paikalle

Johanna Tukiainen nosti äläkän Espanjassa – poliisit paikalle

Johanna oli tilannut taksin, mutta lopulta paikalle saapui myös poliisi.

Johanna Tukiainen on viime aikoina aiheuttanut hämminkiä Espanjassa.

Espanjan-lomailija bongasi kohukaunottaren Marbellassa. Johanna oli nousemassa taksiin, ja huusi tarvitsevansa apua kantamustensa kanssa, jolloin kuski ja kaksi paikallista naista saapuivat hätiin ja alkoivat kantaa laukkuja autoon. Johanna itse kantoi yhtä pientä laukkua.

Kun kaksi matkalaukkua ja useampi käsilaukku oltiin saatu lastattua kaaraan, olisi kuski silminnäkijän mukaan halunnut maksun etukäteen, johon Johanna ei suostunut. Kuski alkoi hetken väännön jälkeen kasata laukkuja takaisin tien varteen.

– Toisella Johannaa auttaneista naisista meni hermo, ja hän sanoi, että on nyt auttanut tarpeeksi. Johanna otti lopulta naapuriravintolan pöydältä pullon tai lasin, jonka rikkoi maahan taksin viereen, Espanjasta kauhistellaan. 

Taksikuski soitti poliisit paikalle, mutta jatkotoimenpiteille ei ilmeisesti ollut tarvetta, sillä hetken päästä hänet jätettiin laukkuineen yksin kadulle.

– Kun poliisit ja taksi poistuivat, Johanna alkoi saarnata läheisten ravintoloiden asiakkaille Jumalasta ja helvetistä ennen kuin poistui paikalta laukkujaan raahaten.

Johanna pyyteli apua laukkujensa kanssa kuskilta ja paikallisilta.
Johanna pyyteli apua laukkujensa kanssa kuskilta ja paikallisilta.
Lopulta Johanna jäi kuitenkin kantamuksiensa kanssa kadulle.
Lopulta Johanna jäi kuitenkin kantamuksiensa kanssa kadulle.

Rahat loppuivat

Seiska uutisoi aiemmin, että Johanna oltiin bongattu Fuengirolan Yupiter-baarissa pummimassa rahaa suomalaisjuhlijoilta. 

– Ensin hän vaati noin 30-50 euron summaa, mutta hetken kuluttua myös 5 euron lahjus olisi käynyt hänelle, auringon alta ihmeteltiin.

Ennen ravintolasta poistumistaan Seiskan lukija kertoi Johannan puhuneen ääneen siitä, miten hän oli yrittänyt etsiä käsiinsä Fuengirolassa kebabravintolaa pyörittävää Jethro Rostedtia.

Johanna on viimeksi bongattu Marbellassa toukokuussa, jolloin hän oli matkalla on-off-rakkaansa Veijo Lallin kanssa. Tällä kertaa Veijoa ei ole näkynyt mailla halmeilla.
Johanna on viimeksi bongattu Marbellassa toukokuussa, jolloin hän oli matkalla on-off-rakkaansa Veijo Lallin kanssa. Tällä kertaa Veijoa ei ole näkynyt mailla halmeilla.