Jari-Matti Latvalan naisruletti pyörähti – tapailee kaunotarta

Jari-Matti Latvalan naisruletti pyörähti – tapailee kaunotarta

Kaksikko on viettänyt aikaansa muun muassa moottorikelkkaillen Levin maisemissa.

Seiskaan on tullut viime aikoina vinkkejä, että armoton rallimies ja Dingo-fani Jari-Matti Latvala on viihtynyt viime aikoina tietyn naisen seurassa.

Seiskaan yhteyttä ottanut lukija kertoo olleensa taannoin Levillä moottorikelkkailemassa, kun hän oli eräässä risteyksessä törmännyt niin ikään moottorikelkkailemassa olleeseen kaksikkoon.

– Tunnistin naisen ja kävin sittemmin tarkistamassa hänen somestaan asiasta, kun satun hänet tietämään, lukija kertoo.

Jari-Matti on tunnettu valloittavasta hymystään ja aggressiivisesta ajotyylistään.
Jari-Matti on tunnettu valloittavasta hymystään ja aggressiivisesta ajotyylistään.

Latvalan kelkoilla liikenteessä

Kuvassa näkyy kyseinen nainen kahden moottorikelkan kanssa.

Lukija selvitti moottorikelkkojen rekisterikilvet, joiden tiedoista selvisi, että kelkat kuuluvat virallisesti Etelä-Pohjanmaalla, Tuurissa asuvalle Jari-Matille.

Moottorikelkkaretken jälkeen Jari-Matti bongattiin myös Päivikki Palosaaren omistamasta Tonttulan Elämyskylästä yhdessä kauniin brunetin seurassa.

Janette ja Jari-Matti kävivät kelkkailemassa Levillä helmikuussa.
Janette ja Jari-Matti kävivät kelkkailemassa Levillä helmikuussa.

Janette ujosteli

Seiska selvitti, että Jari-Mattiin yhdistetty daami on Ylivieskassa, Pohjois-Pohjanmaalla asuva kolmekymppinen Janette. Häntä alkoikin aluksi ujostuttaa, kun toimittaja otti yhteyttä.

– Tota niin, en uskalla lähteä sanomaan mitään...

Sen Janette kuitenkin myönsi, että ”tuntee jossain määrin” Jari-Matin. Sisustusalalla työskentelevä nainen ei kuitenkaan lähtenyt avaamaan asiaa enempää.

Toisen puhelun aikana Janette kuitenkin suostui puhumaan enemmänkin.

– No kyllä me tunnetaan. Olemme tutustuneet jokin aika sitten… Levillä häntä tosiaan näin. Todella mukava tyyppi sekä fiksu. Voi olla, että näemme jatkossakin…

Jari-Matti kertoo rehellisesti, että parisuhdetta on vaikea rakentaa, kun työt vievät häntä jatkuvasti ympäri maailmaa.
Jari-Matti kertoo rehellisesti, että parisuhdetta on vaikea rakentaa, kun työt vievät häntä jatkuvasti ympäri maailmaa.

Näin vastaa Jari-Matti

Seiska otti luonnollisesti yhteyttä myös Jari-Mattiin, joka kertoo olleensa Lapissa kelkkailemassa Janeten kanssa.

– Olemme tavanneet vasta pari kertaa, eikä vielä voi puhua mistään suhteesta missään nimessä.

– Kivaa on ollut kuitenkin hänen kanssaan, oikein mukava tyttö.

Jari-Matti muistuttaa elävänsä melko haastavaa arkea jo pelkästään reissaamisten suhteen.

Töitä riittää Toyotan tallipäällikkönä, jonka lisäksi hän osallistuu itse kuskin ominaisuudessa kansainvälisen autourheiluliiton (FIA) historic-rallien EM-sarjaan.

– Hirvittävän vaikeaa on parisuhteita rakentaa, mutta on ollut todella hienoa kohdata kiinnostavia ihmisiä ja viettää heidän kanssaan laatuaikaa.

Katso kuvat kaunottaresta tällä viikolla ilmestyvästä Seiskasta!