Inka Heneliuksen talvityyli käänsi katseita – kuva

Inka ja Henri-rakas näyttäytyivät Lappeenrannassa.
Inka Henelius teki reilun kokoiset ostokset Lappeenrannan Citymarketissa viime viikon lauantaina. Mukana oli myös hänen puolisonsa Henri Määttä.
– Olikohan pariskunta ollut talviloman vietossa. Inkaa ei meinannut edes tunnistaa pipo korvillaan ja löysissä ulkoiluvaatteissaan, Seiskalle kuiskaillaan.

Inka Henelius ja Henri-kulta tekevät töitä yhdessä: Pian välissämme on valtameri!
20 vuotta Urheiluruudussa
Urheiluruutu täytti viime syksynä 60 vuotta. Samalla myös Inka vietti juhlavuottaan, sillä hän on ollut ohjelman toimittajana jo 20 vuotta. Kiinnostus urheilujournalismiin sai alkunsa koripallon ja kirjoittamisen kautta.
− Koripallosta tuli oma laji, mitä pelasin tosissaan monta kymmentä vuotta. Koulussa olen aina pitänyt äidinkielestä, kirjoitin kaikki tarinavihot täyteen, Inka kertoi Katsolle lokakuussa.
Tätä Urheiluruudun lähetystä Inka Henelius ei unohda koskaan − oli valmiina kertomaan suru-uutisen

Jossain vaiheessa hän ajatteli, ettei koripallosta tulekaan ammattia, kunnes eteen tuli urheilutoimittajan työ, jossa voisi yhdistyä molemmat: kirjoittaminen, esiintyminen sekä urheilu. Hän kertoi, että omasta urheilutaustasta on ollut hyötyä Urheiluruudun tekemisessä.
− Koripallo on viisi vastaan viisi -pallolaji. Samanlaisia lajeja ovat lätkä ja salibandy. Samanlaisia lainalaisuuksia on monissa pallopeleissä. Jalkapallossakin, jota oma poika on nyt alkanut pelata ja jota mieheni on pelannut jo pitkään.