Huh, mitkä ökylasit Sonja Aiello!
Sonja Aiello kertoo, että hänen ilman vahvuuksia olevat silmälasinsa maksoivat 600 euroa ja että kehyksiin sisältyi myös ilmainen näöntarkastus.
Ex-hyvinvointivalmentaja Sonja Aiello on tuttu näky kamppailupiireissä.
Video: Sonja yritti piiloutua tavisten sekaan ennustajaeukko-tyylillään Ruisrockissa:
Vaalea kaunotar on tehnyt jo jonkin aikaa omaa Sonja VS. -kamppailulajiaiheista YouTube-kanavaa, jossa hän vierailee eri eturivin ottelijoiden seurassa tutustuen heidän tarinoihinsa ja elämiinsä.
Onpa hänen ja Martina Aitolehden välisestä julkkisnyrkkeilyottelustakin puhuttu.
Sonja oli paikalla myös lauantaina 19. syyskuuta Turussa järjestetyssä Ice Cage -tapahtumassa.
Media-aitiossa ystävättärensä kanssa menoa ihmetellyttä Sonjaa ei ollut kuitenkaan tunnistaa, sillä hän edusti tyylikkäänä, mutta kovin muuttuneena.
Ökylasit
Ja tokihan Seiska kysyi 27-vuotiaalta, mistä moinen sihteeri-look.
– No joo, ei tämä todellakaan ole mikään minun perusasu, vaan kyllä arki menee pitkälti treenivaatteissa.
– Halusin jotain tosi erilaista ja säväyttää!
No… täytyy paljastaa, että ostin nämä vasta ja näissä ei ole vahvuuksia.
Sonja kertoo ihan itse suunnitelleensa lookinsa, jonka kruunaavat silmälasit, joissa lukee Gucci.
Homma käy järkeen, sillä Sonjalla on myös italialaisia juuria.
Pikkutakki on sininen, kuten on saapasmaan kansallinen ”urheiluväri”, joka taas juontaa juurensa Savoijin kuningashuoneelta, joka yhdisti Italian vuonna 1860.
"Kävin ihan ostaa!"
Sonjalla pikkutakki taas yhdistyy sukkahousuihin, hameeseen ja pitkiin buutseihin.
– Ja kravatti oikein, kävin ihan ostaa!
Nämä on ihan perus…
Mutta ne silmälasit – onko kyseessä näköön vai tyyliin vaiko peräti molempiin liittyvä asia?
– No… täytyy paljastaa, että ostin nämä vasta ja näissä ei ole vahvuuksia.
600 euron lasit ilman vahvuuksia
Mutta ostaessaan lasit Sonja kertoo saaneensa ilmaisen näöntarkastuksen, jonne onkin pian menossa.
– Voihan se olla, että sieltä tuleekin ilmoitusta, että tarvitsee linssit vahvuuksilla.
Silmälasit bungasivat 600 euroa.
Kokonaisuudessaan asukokonaisuus ei kuitenkaan Sonjan mukaan maksanut juurikaan.
– Nämä on ihan perus…, Sonja muotoilee.
"En kommentoi"
Mutta mitenkä Sonjan rakkausasiat seisovat?
– Ei ole.
Eli nainen on sinkku siis ilmeisesti.
– En kommentoi, Sonja hymyilee ja punastuu valonnopeudella.
Mystiset rakkausasiat jäävätkin siis tällä erää mystisiksi.