Helena Koivulle erävoitto Mikosta – taustalla karmea moka!

Viranomainen teki emämokan ja myönsi sen.
Kuukausi sitten julkisuuteen tuli tieto, että Mikko ja Helena Koivun Kakskerran kiinteistöriidassa oli tapahtunut merkittävä käänne.
Video: Helena Koivu kertoo elämästään Turussa:
Aiemmin molempien osapuolten omistuksessa (50/50) ollut kiinteistö oli siirretty maanmittauslaitoksen toimesta kokonaan Mikko Koivulle.
Päätös tästä oli tehty 11.2.2025 ja asia paljastui lainhuutotodistuksesta.
Asia uutisoitiin laajalti myös mediassa. Samalla keskustelupalstoilla paheksuttiin sitä, että Helena yhä asui Kakskerrassa ja somessa Helenan häätöäkin jo veikkailtiin.
Helena sittenkin oikeassa
Helena itse väitti jo tuolloin Instagramissaan, että kyseessä on virheellinen merkintä, eikä hänen mukaansa omistuksessa ole tapahtunut muutoksia.
Maanmittauslaitoksen (MML) perustehtäviin kuuluu muun muassa turvata kiinteistön omistuksia ylläpitämällä omistajuuksista rekisteriä. Lisäksi laitoksen toiminta määritellään laissa.
Tätä taustaa vasten Helenan väitteet virheellisestä merkinnästä tuntuivat uskomattomilta.
Seiska tarkisti, onko väitteissä mitään perää.
Selvisi, että Helena on ollut koko ajan oikeassa väittäessään MML:n tehneen virheen.

MML myönsi virheen
Seiska sai tietopyynnöllä käsiinsä Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen tehdyn valituksen, jonka liitteenä on maanmittauslaitoksen virkailijan sähköposti.
Viestissä hän myönsi laitoksen mokanneen siirtämällä kiinteistön kokonaan Mikko Koivun nimiin.
– Olen tästä keskustellut kyseisen ratkaisun tehneen asiantuntijan kanssa. Kyseessä on käsittelijän inhimillinen erehdys, virkailija myöntää sähköpostissa kirjallisesti.
Sähköposti on päivätty 6.3.2025.
Seiska tavoitti myös puhelimitse lausunnon antaneen naisen.
– Meillä on tapahtunut menettelyvirhe ja tämä asia on meillä sisäisessä tarkastelussa.
Nainen kertoi, että lainhuutotodistukseen on nyt merkitty, ettei päätös Mikko Koivun omistajuudesta (100%) ole vielä lainvoimainen. Hän ei osannut sanoa, miksi tiedot eivät ole päivittyneet esimerkiksi Alman Tietopalveluiden kautta saataviin lainhuutotietoihin.
– Meidän virallisessa lainhuutotodistuksessa tuo näkyy ja sen voi tilata meiltä.
Nainen myös ohjasi Seiskan lähettämään lisäkysymyksiä hänen esimiehelleen, mutta toistaiseksi niihin ei ole reagoitu.

Tästä valitetaan
Koska kiinteistö on MML:n virheen vuoksi merkitty kokonaan Mikko Koivulle, siitä on valitettu Varsinais-Suomen maaoikeuteen.
Valitus on laadittu 12.3.2025.
Valitus koskee MML:n antamaa virheellistä lainhuutopäätöstä. Helenan asianajaja Erno Kuivasaari on perustellut valitusta sillä, ettei virkailija ole ennen lainhuutoa selvittänyt niin sanotun eksekvatuurimenettelyn tarpeellisuutta ja tilaa.
Kyseinen menettely tarkoittaa pelkistetysti sitä, että ennen kuin ulkomailla annettu tuomio toteutetaan, suomalaisen tuomioistuimen pitää vahvistaa sen täytäntöönpanokelpoisuus. Nyt MML ei ollut ottanut tätä seikkaa mitenkään huomioon.
– Kiinteistöjen omistajuus ja omistuksen julkinen luotettavuus liittyy niin voimakkaasti julkiseen etuun ja valtion suvereniteettiin, ettei ulkomaalaisella viranomaisella voi olla toimivaltaa tutkia ja määrätä Suomessa sijaitsevan kiinteän omaisuuden omistajuuskysymyksistä.
– Samasta syystä kiinteistön luovutus on ankaran määrämuotoinen oikeustoimi ja edellyttää pääsääntöisesti ja muun ohella kaupanvahvistajan myötävaikutusta, hakemuksessa perustellaan.
Hakemuksessa korostetaan myös sitä, että yhdysvaltalaisen tuomioistuimen ratkaisu on ollut myös Suomen avioliittolain materiaalisten säännösten vastainen siinä, että ratkaisussa puolisoiden yhteisesti omistamat kiinteistöt on määrätty yksin toiselle puolisolle.
– Avioliittolaki ei mahdollista omaisuuden osituksessa taikka erottelussa sitä, että yhteinen omaisuus määrätään yksin toiselle puolisolle, vaan yhteisesti omistettu omaisuus tulee jakaa, tarvittaessa omaisuus myyden.

”Virheitä tapahtuu”
Seiska tavoitti myös Helenan asianajajan Erno Kuivasaaren, jonka omalta osaltaan vahvisti Kakskerran kiinteistöomistuksen uudet käänteet.
– Nyt tilanne on niin, ettei Mikko Koivun omistajuus ole lainvoimainen.
Hän ei osaa sanoa sitä, kuinka yleistä tämän kaltaiset rekisterivirhemerkinnät ovat.
– Minulle kerrottiin, että maanmittauslaitoksessa käsitellään kymmeniätuhansia kirjaamisia vuodessa, joten inhimillisiä virheitä tapahtuu, asianajaja toteaa.
Hän uskoo siihen, että maaoikeudessa virhe tullaan korjaamaan ja kiinteistön omistajuutta koskeva riita-asia saadaan aikanaan päätökseen.
Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia maaoikeuteen lähetetystä hakemuksesta.