Hätkähdyttävät kuvat julki! Tältä Ville Valo, 47, näyttää nykyään

Yksi Suomen suurimmista rocktähdistä ikuistettiin mallirakkaansa kanssa monille tutusta paikasta.
Ville Hermanni Valo, 47, ei esittelyitä kaipaa. HIM-yhtyeen solistina ja keulahahmona tunnettu maailmankuulu helsinkiläismuusikko lukeutuu Suomen merkittävimpiin rocktähtiin, joka tosin viihtyy nykyään harvemmin julkisuudessa.
Viime sunnuntaina (25.8.) tähtirokkari ikuistettiin varsin arkisissa puuhissa. Huomattavan menestyksekkäästi myös iskelmäyhtye Agentsin kanssa keikkaillut Ville noteerattiin nimittäin muina miehinä Tallinnan-laivalta.
– Tallinkin laiva oli lähdössä Suomeen päin, kun huomasin, että tuossahan istuskelee Ville Valo. Tunnistin hänet heti, kun hänellä on niin tunnistettavat tatuoinnitkin, silminnäkijä selostaa Seiskalle.

Mallirakas mukana
Rokkikukko ei ollut yksin liikenteessä, vaikka kuulemma käytöksen perusteella niin olisi voinut luulla. Kestotilaajamme räpsäisi kuvan Villestä ja tämän puolisosta, mallikaunotar Christel Karhusta. Pariskunnan välit olivat väitetysti viileähköt.
– Ville oli hieman väsyneen ja jopa turhautuneen oloinen. Hän oli hyvin hiljainen, tuijotteli vain telkkaria tai sitten kännykkäänsä. Tämä Villeä nuorempi nainen kävi välillä shoppailemassa mutta palasi sitten taas pöytään.
– Panin merkille, etteivät he keskustelleet lähes lainkaan koko matkan aikana toisilleen. Istuivat kyllä kaksin pöydässä, mutteivat jutelleet juuri mitään, Suomenlahdelta supatellaan.

Kävivät kidutusmuseossa
Sydänkäpyset ovat viihtyneet vuosikausia yhdessä. Christel julkaisi Instagramissaan otoksen pariskunnan Viron-retkestä. Kyseessä on kuva tallinnalaisesta kidutusmuseosta saatetekstillä Christel and Ville in Estonia – Christel ja Ville Virossa.
Christelin Instagramin saatetekstinä lukee leikkisästi Fan page, vaikka kyseessä on Christelin oma Insta-tili.
Tummanpuhuvaa pukeutumista suosiva julkkispariskunta näyttäytyy ani harvoin julkisesti yhdessä. Helmikuussa he tekivät poikkeuksen sääntöön ja pölähtivät yllättäen yhdessä Emma-gaalan punaiselle matolle.
Ville sai kyseisessä gaalassa komeaa tunnustusta, kun hän kävi pokkaamassa vuoden rock-Emman pystin. Herra Valolta ilmestyi viime vuonna laajalti kehuja kerännyt soolodebyyttialbumi Neon Noir.