Harvinainen yhteiskuva! Vertti Harjuniemi ja Pauliina-rakas mökillä – näin rakkaus roihahti

Vertti Harjuniemi on ehtinyt olla nykyisessä parisuhteessaan jo kuuden vuoden ajan.
Hyvinvointialan yrittäjän ja tv-kasvon, Vertti Harjuniemen rakkauselämässä sattui ja tapahtui varsinkin viime vuosikymmenellä. Kun Vertin ja ex-missi Shirly Karvisen avoliittosuunnitelmat muuttuivat eroksi 2018, ei Vertin sinkkuaika ehtinyt kestää kovinkaan pitkään.
– Viihdyn tosi hyvin yksin, mutta ei noihin asioihin voi lopulta vaikuttaa. Kun ihminen tulee vastaan, se vaan tapahtuu, Vertti sanoo.

Vuonna 2019 Vertti tapasi Pauliinansa mainoskuvauksissa ja pian kasassa oli urheilullinen pariskunta.
Myös haastattelupäivänä kaksikko varmisteli, ehtivätkö he aamulenkille ennen vieraiden saapumista.

– Pauliina on rauhallinen ja huolehtivainen. Meillä on hyvä näin, Vertti vastaa hääuteluihin ja tulevaisuuden haaveisiin.
Anoppikin tykkää
Pauliina kertoo, että myös hänen vanhempansa ovat ottaneet vävykokelaan hyvin vastaan.
– He tykkäävät Vertistä tosi paljon, kun hän on tekijämiehiä, Pauliina kehuu.

Vertin kanssa yksiin menee niin elämänrytmi kuin projektit. Vertti kehuu puolestaan, ettei parin mökki olisi vuosi sitten valmistunut, ilman Pauliinan apua.
– Kun on oltu pitkään yhdessä, niin on Vertti myös kasvanut sinä aikana. Pelkkää positiivista on sanottavana, Pauliina naureskelee.
Kesän herkkä kohokohta
Oman mökin valmistuttua viime kesänä ovat Vertti ja Pauliina viettäneet kaikki viikonloput mökillään. Viikot kuluvat Vantaalla, jossa parin talo on jäänyt viime aikoina vähemmälle huomiolle.

Alkanut kesä on siitä poikkeuksellinen, että ainakin yhtenä viikonloppuna pariskunnalla on takuuvarmasti muuta tekemistä kuin talonrakennusta ja mökkeilyä.

Vertin pikkuveli Viljami ja ex-missi Essi Unkuri avioituvat. Takana on jo Viljamin vauhdikas polttarireissu Kreikassa.
Viljami ja Essi ovat tuttuja vieraita myös Vertin ja Pauliinan tiluksilla.
– Viljami on minulle tosi läheinen, joten voi se olla, että siellä häissä itsekin herkistyn, Vertti myöntää.