Halvaantunut näyttelijälegenda Kari Väänänen, 72, pamauttaa: "Hautaa odotellessa"
Terveysmurheiden kanssa kamppailevan "Vänän" mieli lepää Kemijärvellä.
Seiska kurvasi hiljattain Kemijärvelle, jossa näyttelijälegenda Kari Väänänen, 72, antoi aviisillemme pysäyttävän terveyshaastattelun.
Videolla näyttelijälegenda Kari Väänäsen pysäyttävä terveystilitys:
– Oikea jalkani on halvaantunut. Iski joku aivotukos. Mitään muuta vaivaa ei ole, mutta se vei oikean ajan alta pois.
Tässähän tämä elämäni menee, lottovoittoa ja hautaa odotellessa.
Terveydentilan takia asiat ovat nykyään sillä tolalla, ettei Karia enää nähdä näyttelemässä. Ei teatterissa, telkkarissa eikä elokuvissa.
Jussi-palkittu ura ei kuulemma enää jatku.
– On se lopullisesti ohi. Kysytty on, mutta olen kieltäytynyt, Kari harmittelee.
Itkukohtaus Tampereella
Siitä alkaa olla 20 vuotta, kun Kari palasi maailmalta kotiin Kemijärvelle.
Pitkään ”etelässä” eli eteläisessä Suomessa asunut Vänä alkoi tuolloin työstää kotikonnuillaan ohjaamaansa ja käsikirjoittamaansa Taivaan tulia.
Elettiin vuotta 2008. Paluun Kemijärvelle piti olla väliaikainen, mutta Taivaan tulista tulikin järjetön hitti. Yle tilasi sarjasta lisää tuotantokausia.
– Asuimme täällä ensin vuoden. Sitten palasimme Tampereelle, jossa sain yhtäkkiä itkukohtauksen. Tajusin, että hitto soikoon, ollaan väärässä paikassa.
Koti-ikävä helpotti
Kyyneleet kuivuivat, kun tuli tieto, että Taivaan tulia tehtäisiin lisää. Silloin Väänäset päättivät palata pysyvästi Kemijärvelle.
– Ikävä helpotti heti. Ihastuimme tähän paikkaan, sen luontoon ja ihmisiin. Kaupunki ei sinänsä ole kummoinen, mutta tyypit ovat mainioita.
Tajusin, että hitto soikoon, ollaan väärässä paikassa.
Ainakin verrattuna helsinkiläisiin. Karilla ei ole pääkaupungista mairittelevaa sanottavaa.
– Helsinki on aika kylmä kaupunki. Ihmisetkin ovat erilaisia. Eron huomasi jo silloin aikoinaan, kun tuli muutettua Tampereelle.
Valtava kaipuu luontoon
Kari kertoo lukeneensa Helsingin-vuosinaan runsaasti Veikko Huovisen klassikkoteosta Havukka-ahon ajattelija.
– Luin sen varmaan 15 tai 16 kertaa. Kaipuu mettään oli niin valtava.
– Helsingissä piti kurottaa ikkunasta – hyvä ettei melkein pudonnut – jos halusi nähdä jossain puun, Vänä puuskahtaa.
Kemijärvellä Itä-Lapin erämaassa puita riittää silmän kantamattomiin. Siitä Vänä nauttii ylitse kaiken.
– Tykkään istuskella kotini terassilla. Siellä rapsuttelen koiraani ja polttelen sikaria.
Esitteli vanhan kotitalonsa
Kari esittelee vanhan kotitalonsa. Se sijaitsee kilometrikaupalla Kemijärven keskustasta sakean metsän siimeksessä.
– Tuossa se on, vanha opettajan asuntola. Siellä minä asuin mummoni kanssa. Ja tuolla ylhäällä oli minun ikkunani, Vänä osoittaa sormellaan.
Alue on hänelle hyvin tunnerakas. Juuri näissä ympäröivissä metsissä nuori Kari kirmasi kavereineen menemään.
– Täältä se kaikki lähti. Olen aina tykännyt leikkiä. Mielikuvitukseni valmisti minua tulevaan ammattiini.
”Hautaa odotellessa”
Siimes on niin sakeana itikoista, että on aika nostaa kytkintä. Kari suorittaa sen kirjaimellisesti komealla katumaasturillaan.
Maisema vaihtuu hetkessä Kemijärven satamaan. Siellä, läikehtivää järveä katsellessaan, vihoitteleva jalkakin unohtuu. Miehen mieli on tyyni.
Ei tässä voi mitenkään katkeraksi ryhtyä.
– Ei tässä voi mitenkään katkeraksi ryhtyä. Niillä mennään, mitä on saatu.
– Tässähän tämä elämäni menee, lottovoittoa ja hautaa odotellessa. No, taitaa minulla olla vielä vähän pilkettäkin silmäkulmassa, hän murjaisee.
