Ex-kansanedustaja Tanja Karpelan koirabisnes kuralla – aviomies puolustaa: Näyttää jo positiiviselta

Viime vuodet mediahiljaisuutta viettänyt ex-kansanedustaja palasi julkisuuteen, kun hän taannoin kertoi Ylen haastattelussa koirankoulutusbisneksestään.
Entisenä Miss Suomena sekä kansanedustajana tutuksi tullut Tanja Karpela, 54, antoi Ylen Aamussa haastattelun koirabisnekseensä liittyen.
Hän kouluttaa räjähdekoiria.
– Työskentelemme louhostyömailla ja jonkin verran satamissa etsien räjähdepanoksia. Koiralle opetetaan räjähteiden haju, ja siinä koira on hyvin tarkka ja kustannustehokas, Karpela kertoi Ylen aamu-tv:ssä perjantaina 23.8.
Hänen ja aviomies Janne Erjolan räjähdekoirat olivat löytäneet Laakson yhteissairaalan työmaalta kaksi räjähtämätöntä panosta. Koirat oli tilattu työmaalle sen jälkeen, kun työmaalla oli yllättäen räjähtänyt panos.
Jäi kohueläkkeelle
Tanja ja Janne perustivat ensimmäisen koira-alan bisneksensä KaEr Oy:n maaliskuussa 2010.
Samaan aikaan Tanja ilmoitti tiedotteella, ettei aio asettua seuraavan vuoden eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi.

Tanjan lähtö aiheutti melkoisen kohun, kun hän eduskuntauran jälkeen hakeutui 40-vuotiaana sopeutumiseläkkeelle ja alkoi nauttia noin 4 500 euroa kuukausituloistaan vapaaherrattarena.
Hän nautti sopeutumiseläkettä 11 vuoden ajan, kunnes vuonna 2019 lakimuutoksen myötä sopeutumiseläke lakkautettiin. Saman kohtalon kokivat monet muutkin ex-kansanedustajat, jotka eivät työllistyneet eduskuntavuosiensa jälkeen. Tanja sai siirtymäsäännöksen ansiosta etuutta keväälle 2022 saakka.
Järjestelmä aiheutti paljon parran pärinää myös tavallisissa kansalaisissa, sillä monen mielestä ex-kansanedustajat käyttivät järjestelmää törkeästi hyväksi.
Firmalle koronatukea
Eläkeläisvuosiensa aikana Tanja ja Janne pyörittivät Perniössä koirabisnestään, mutta siitä ei pariskunnalle elantoa herunut.
Ja jos olisikin herunut, niin 4 500 euron eläkemaksu olisi lakkautettu, koska Tanjan olisi katsottu työllistyneen.
Yrityksen alkuvuosina KaEr Oy:n bisnes oli niin pientä, ettei siitä maksettu juurikaan palkkatuloja. Vuodesta 2015 lähtien bisnes kasvoi sen verran, että siitä on irronnut normaalin vuosiansioiden verran palkkaa.

Esimerkiksi vuoden 2020-2021 tilinpäätöksestä selviää, että yrityksen tulos oli nippanappa plussan puolella (1 020 euroa), mutta palkkakuluja se oli maksanut ruhtinaallisesti 74 569 euroa. Vielä tuolloin Tanja itse oli sopeutumiseläkkeellä.
Heikkoa tulosta selitti koronavuosi, mutta yhtiö sai tuolloin 19 383 euroa koronasta johtuvaa tukea ja muuta avustusta 47 040 euroa.
Palkkakulut kasvoivat
Eläkkeen maksun lopetusvuonna 2022 koirabisnes sukelsi ja teki tappiota 15 514 euroa. Henkilöstökuluiksi ilmoitettiin 59 932 euroa, mutta palkkakuluja ei oltu eritelty.
Viimeisimmän tilinpäätöstiedon mukaan KaEr Oy:n palkkakulut olivat jälleen kasvaneet 97 984 euroon ja samalla firma teki jo toisen tappiollisen tuloksen peräkkäin (- 9 784). Nykyään firman henkilöstömääräksi on ilmoitettu 2 henkilöä.

Balance Analyysin mukaan yksi firman suurin ongelma on nimenomaan kasvaneet henkilöstökulut, jotka ovat kasvaneet enemmän kuin firma on tehnyt tuottoa.
– Mikäli tulorahoitus syystä tai toisesta heikkenee, saattaa yritys ajautua nopeasti likviditeettiongelmiin. Yrityksen varsinaisen toiminnan tulorahoitus oli tilikaudella heikko, analyysissa todetaan.
Lisäksi yrityksen omapääoma on miinuksella (-4 572,95), mutta firma ei ole ilmoittanut siitä kaupparekisteriin, vaikka se osakeyhtiölain mukaan tulisi ilmoittaa välittömästi kun tilanne huomataan.
Kassa tyhjänä
Tanja ja Janne eivät ole jättäneet kaikkia kortteja KaEr Oy:n varaan, sillä vuonna 2021 he perustivat International K9 Institute Ltd Oy:n
Tässä yrityksessä on yksi työntekijä. Yritys maksoi palkkoja 13 000 euroa.
Viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan kasvaneesta liikevaihdosta (71 000 €) huolimatta, tämäkin yritys teki tappiota 1 145 euron verran. Tuloksen laskun myötä myös firman suhteellinen kannattavuus heikkeni.
Lisäksi yrityksen kassa ammotti tyhjyyttään, sillä tilikauden lopulla kassassa oli vain 42 senttiä.
– IK91:n tuoreimmassa (3.3.2024) tilinpäätöksessä tulos oli vain lievästi negatiivinen, mutta tuleva tilikausi (per 31.7.) näyttää positiivista tulosta, firmojen toimitusjohtaja Janne Erjola viestitti Seiskalle.
Hän kommentoi myös sitä, miksi KaEr Oy:n oma pääomailmoitus on jätetty tekemättä.
– KaEr Oy:n hallitus totesi oma pääoman menneen miinukselle ja ryhtyi heti tarvittaviin toimiin. Nyt, vuoden 2024 tilinpäätöksessä oma pääoma oli positiivinen ja tilikausi voitollinen, Janne iloitsee.
KaEr Oy:n liitetiedoissa ole ollut mitään mainintaa hallituksen toimista oma pääoman saattamiseksi positiiviseksi. Yrityslain mukaisesti jopa tilikauden aikana on välittömästi ilmoitettava menetetystä oma pääomasta.
Valtakunnan kohumissi
Tanja Karpela oli 90-luvulla yksi seuratuimmista Miss Suomi -voittajista.

Lopulta Tanjan ura eteni aina eduskuntaan saakka. Tanja oli kohuotsikoissa, kun hänen ja Sauli Niinistön suhde paljastui. Tuolloin Sauli toimi ministerinä.
Pariskunnan kihlaus kesti vuoden, jonka jälkeen Tanja meni naisimisiin
elokuvaohjaaja Olli Saarelan kanssa. Liitto kesti vain vuoden.
Nykyisen miehensä, Janne Erjolan kanssa Tanja meni naimisiin vuonna 2009. Heillä on yksi yhteinen lapsi.
