Behmiin yhdistetyltä Aku Sipolalta yllättävä paljastus

Behmiin yhdistetyltä Aku Sipolalta yllättävä paljastus

Aku on lahjakas näyttelijä, mutta miehen toinen intohimo on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Aku Sipola on reilussa kymmenessä vuodessa noussut kotimaan ykköstähtien kastiin. 

Katso video! Aku Sipola ja Behm yllättivät arkityylillään:

Vuodet 2015–2018 Aku näytteli Ylen Uusi päivä -sarjassa, minkä jälkeen hän hyppäsi Jere Sievisen saappaisiin kuvitteelliselle Pihlajakadulle. 

Akun taidot punnittiin todella viimeistään Putouksessa. Aku teki debyyttinsä huumoripläjäyksessä vuonna 2022. Syksyllä hän seikkailee valkokankaalla Presidentin kyyditys -elokuvan kenraalina. 

Aku nähdään seuraavaksi kenraali Kurt Walleniuksen saappaissa presidentti K. J. Ståhlbergin kyydityksestä kertovassa elokuvassa.
Aku nähdään seuraavaksi kenraali Kurt Walleniuksen saappaissa presidentti K. J. Ståhlbergin kyydityksestä kertovassa elokuvassa.

Rakkauselämä framilla

Varsin näyttävästä ansioluettelostaan huolimatta Aku on kiinnostanut suurta yleisöä myös toisenlaisista syistä. Näyttelijän rakkauselämä on saanut palstatilaa siinä missä tämän työtkin. 

Aku ja näyttelijä Minka Kuustonen erosivat vuonna 2023. Sittemmin yhden lapsen isä on yhdistetty laulajatar Rita Behmiin. Kaksikko ei kuitenkaan ole vahvistanut suhdettaan julkisesti. 

Näkyvä intohimo

Hieman vähemmälle huomiolle sen sijaan on jäänyt eräs Akun intohimoista. Tyylikkäänä pukeutujana tunnettu Aku on kiinnostunut muodista. 

Näin tyylikkäässä asukokonaisuudessa Aku saapui keväällä Iskelmä-gaalaan.
Näin tyylikkäässä asukokonaisuudessa Aku saapui keväällä Iskelmä-gaalaan.

– Seuraan punaisia mattoja ja sitä, miten maailmalla pukeudutaan, Aku avaa inspiraationsa lähdettä Seiskalle. 

– Tykkään muodista. Se on mahtava tapa ilmaista itseään, hän summaa. 

Kuin Suomen Austin!

Varsinaista suosikkisuunnittelijaa Akulla ei ole. Hän kuvaa olevansa asian suhteen vielä hiekkalaatikkotasolla. 

– Toki joitakin tyyliesikuvia löytyy, lähinnä Amerikasta, Aku myöntää. 

– Esimerkiksi Austin Butlerilla on mielestäni tosi hyvä tyyli, hän sanoo vuoden 2022 Elvis-elokuvan päätähteen viitaten. 

Jenkkitähti Austin Butlerin tyyli miellyttää Akun silmää. Ihan näin räväkkää vaatetusta Akulla ei kuitenkaan vielä ole ainakaan julkisuudessa nähty.
Jenkkitähti Austin Butlerin tyyli miellyttää Akun silmää. Ihan näin räväkkää vaatetusta Akulla ei kuitenkaan vielä ole ainakaan julkisuudessa nähty.