Archie ja Iida kävivät ökytreffeillä – salakuva!

Archie ja Iida kävivät ökytreffeillä – salakuva!

Pariskunta nautiskeli sunnuntaina kesäisestä Helsingistä.

Kohupariskunta Iida Vainio ja Archie Cruz vaikuttavat tehneen sovinnon. Pariskunta bongattiin Helsingin iki-ihanan Tervasaaren keskellä sijaitsevasta ravintolasta sunnuntai-iltapäivänä (3.8.).

Taannoisesta kohusta huolimatta kaksikko ei näyttänyt lainkaan siltä, että heidän välillään olisi ollut draamaa, Seiskalle hiiskutaan. 

Seiska kertoi heinäkuussa parin kohusta, jonka aikana Archie pohti Instagram-tarinoissaan, pystyykö hän jatkamaan parisuhteessa. 

Myöhemmin rypyt rakkaudessa vaikuttivat kuitenkin oienneen. 

Kaksin liikkeellä

Kaksin liikkunut pariskunta asteli energisin ja varmoin askelin pitkin ravintolaan johtavaa hiekkatietä, Seiskalle kerrotaan.

– Ilmassa oli treffitunnelmaa.

– He kävelivät vierekkäin ja olivat rentoutuneita.

Pariskunta oli pukeutunut pirtsakoihin väreihin.
Pariskunta oli pukeutunut pirtsakoihin väreihin.

Pirteisiin väreihin sonnustautunut pariskunta ei paljoa puhunut, vaan kulki suoraan ravintolalle tiedustelemaan pöytää. Pian he jo saivatkin juomat eteensä ravintolan terassilla.

Ravintolassa oli paljon ihmisiä, ja tunnetun pariskunnan saapuminen käänsi hyvästä ruoasta ja auringosta nautiskelevien päitä.

– He vaikuttivat olevan rennosti, vaikka istuivatkin julkisesti.

Nyt on fiiniä!

Iida päivitti kyseisen Tar-ravintolan illalliselta videomateriaalia Instagram-tililleen. Archie jakoi Iidan tarinan omalla tilillään.

Videolla näkyy kerrassaan herkullisen näköisiä annoksia. Archien puolella pöytää koreilee mehevä grillattu entrecôte-pivi, johon tarjoilija kaataa pippurikastiketta. Upean pihviannoksen lisukkeina tulee pikkelöityä paprikaa, varhaisperunaa, parsaa ja béarnaise-kastiketta. Annoksella on hintaa 49 euroa.

Archie on keikkaillut kesän ahkerasti. Miehen soittoa on voinut kuulla muun muassa Saimaalla huristevilla laivoilla.
Archie on keikkaillut kesän ahkerasti. Miehen soittoa on voinut kuulla muun muassa Saimaalla huristevilla laivoilla.

Iidan lautasella puolestaan on meren antimia. Hän on valinnut meriahvenfileen, joka tarjoillaan tomaatti-kapriskastikkeen, fenkolisalaatin ja villivalkosipulimuusin kera. Makuelämys kustantaa 38 euroa.