Andy McCoy herätti huomiota lentokentällä – kuva!

Lukijan mukaan Andy oli seuralaisen kanssa, ja molemmat vaikuttivat olevan hyvällä tuulella.
Kaiken nähnyt ja ennen kaikkea kokenut rokkari Antti Hulkko eli Andy McCoy on varsinainen kosmopoliitti.
Andy on tullut Seiskan lukijoille tutuksi erityisesti edesottamuksistaan ravintola Sea Horsen terassilla, joka tunnetaan paremmin ”sikalan terassina”.

Piti hoviaan Sikalassa
Maaliskuussa eräs Seiskan lukija tavoitti Andyn Sea Horsen sisältä pitämässä hoviaan.
– Andy istuskeli kulmapöydässään tuntemattomien tyyppien kanssa. Saattoivat olla amerikkalaisia, koska Andy ainakin jutteli heille komeasti englanniksi, lukija kertoi maaliskuussa.
– Jonkin verran näkyivät tilaavan paukkua ja viiniä pöytään. Sitten nämä ulkomaalaiset hyvästelivät Andyn, joka jäi istumaan itsekseen pöytäänsä.

"Pukeutunut värikkäästi"
Nyt Andy on kuitenkin nähty muualla kuin Ullanlinnassa Kapteeninkadulla. Tiistaina hänet bongattiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Seiskan alati valpas lukija matkusti Andyn kanssa samalla lennolla Helsingistä Espanjan lämpöön, Mallorcalle.
– Tavalliseen tapaansa hän oli pukeutunut värikkäästi, ja paita oli koneessa auki.

"Tietysti englanniksi"
Lukijan mukaan Andy oli lähdössä reissuun seuralaisen kera, ja molemmat vaikuttivat olevan hyvällä tuulella.
– Kaikki asioiminen lentoemäntien kanssa hoidettiin tietysti englanniksi.
Seiska ei tavoittanut 62-vuotiasta rokkikukkoa, joten tarina ei kerro, oliko Andy matkalla Mallorcalle musiikin tiimoilta vai oliko kyseessä vain hupimatka.