Alexander Stubb hämmästyi totaalisesti: Jarkko Tamminen imitoi presidentin omilla hampailla

Mestari-imitaattori Jarkko Tammisen hahmorepertuaariin kuuluu myös Alexander Stubb jokaista yksityiskohtaa myöten.
Itsensä miljonääriksi imitoinut Jarkko Tamminen, 47, saa säännöllisesti palautetta julkkiksilta. Heitä riittääkin, sillä valtakunnasta tuskin löytyy yhtäkään julkimoa, jota Jarkko ei olisi matkinut.
– Useimmiten kohdataan jossain kasvotusten ja tsempataan, että anna mennä vaan.
– Yksi hauska juttu kävi, kun Olli Jokinen tuli eräissä juhlissa juttusilleni. Hän kysyi ollimaiseen tyyliinsä, että totanoinniin jotainhan tässä on tullut tehtyä varmaan oikein, kun totanoinniin joku alkaa oikein matkia? Vastasin Ollille, että kyllä kyllä.

Huikeat kopiot
Yksi somessa viestiä pistäneistä on presidentti Alexander Stubb, jota Jarkko matkii suorastaan mestarillisesti. Valtiomiesmäisen olemuksen ja tyköistuvan puvun lisäksi kokonaisuuden kruunaavat hampaat.
Ne Jarkko kertoo hankkineensa espoolaiselta silmäproteesispesialisti Laura Roudalta, joka hyödynsi Googlen kuvahakua mallintaessaan täydelliset kopiot presidentin purukalustosta.
– Stubb innostui kysymään, mistä ihmeestä olen saanut nuo hampaat. Jouduin vastaamaan, että nehän on sun omat hampaat! Näytin hänelle myös Lauran tekemän videon hampaiden valmistuksesta, ja hän hekotteli, että ei vitsit.

Tšekin pääkaupunki Raha
Jääkiekon maailmanmestaruuskisojen kunniaksi Jarkko piipahti hahmoineen myös Seiskan MM-studiossa. Nettisivuillamme pyörii parhaillaan hulvaton video, jossa Jarkko marssittaa kameroiden eteen poikkeuksellisen nimekkäät ”asiantuntijat.”
Kiekkokommentaattoreina kunnostautuvat nimittäin kuningas, presidentti, päällikkö ja salama – eli siis aurinkokuningas Juhani ”Tami” Tamminen, tasavallan presidentti Alexander Stubb, Olli ”Päällikkö” Jokinen ja Teukka Salama eli Teemu Selänne.
Ja kuten arvata sopii, asiantuntijuus on aivan huipussaan:
– Mä tunnen Tšekin aika hyvin. Pääkaupunki on Raha, eli money! Ja kaupungin läpi virtaava joki on Vltava. Siis se on ihan Vltava, Jarkon tyylittelemä Teukka tietää.
Oheiselta TikTok-videolta näkee, miten Laura Routa valmisti Stubbin hampaat:
@laurarouta Iiiikkksss mun lemppari @Jarkko Tamminen ♬ mario sound - mandycap