Aleksi Valavuorella edelleen miljoonavelka
Aleksin ulosottorekisteri on korutonta katseltavaa.
Podcast-juontaja Aleksi Valavuori tunnetaan erittäin kovana urheilumiehenä. Kuluneen vuoden aikana hänen edesottamuksiaan on seurattu myös viime kesäkuussa järjestetyn nyrkkeilyottelun tiimoilta.
Video: Aleksi Valavuori kommentoi Seiskalle shokkitappiotaan Kalle Palanderille
Tuolloin Aleksi kohtasi kehässä juontajakollegansa ja enitsenä alppihiihtäjänä tunnetun Kalle Palanderin. Kalle vei ottelun suorastaan näytöstyyliin.
Nyrkkeilykehään Aleksi ja Kalle nousivat tietenkin yhdestä syystä: rahasta. Aleksin mukaan sekä Aleksille että Kallelle maksettiin ottelusta mojova palkkio.
Elokuun puolivälissä Aleksi ilmoitti maksaneensa yli miljoonan euron suuruiset ulosottovelkansa. Summa koostui suurimmalta osin Verohallinnon karhuamista rikosasian korvauksista.
Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Verohallinto karhuaa lähes miljoonaa
Seiskan Ulosottolaitokselta 1.9. hankkiman todistuksen mukaan Aleksi ei ole juuri maksanut velkojaan.
Suurimpana velkojana Aleksin ulosottorekisterissä on Verohallinto.
Se karhuaa häneltä ulosoton kautta aktiivisesti muun muassa 781 660 euron edestä rikosasioihin liittyviä korvaussaataviaan. Lisäksi Verohallinnolla on saatavissaan korvauksia 152 992 euron verran, mutta kyseisen merkinnän kohdalla on todettu varattomuuseste viime vuoden kesäkuussa.
Kaikkinensa Aleksin tulee maksaa Verohallinnolle korvauksia rikoksista siis 934 652 euroa.
Tuon reilun 930 000 euron summan lisäksi hänellä on muutakin maksettavaa Verohallinnolle: 120 485 euroa jäännösveroja.
Tästä velka on peräisin
Kaikkiaan hänen kontollaan on siis 1 050 000 euroa verovelkaa.
Aleksi sai vuosina 2021 ja 2024 tuomiot törkeistä veropetoksista sekä törkeistä kirjanpitorikoksista.
Vuonna 2021 oikeus totesi hänen välttäneen toiminnallaan noin 400 000 euron verot, jotka tuomittiin hänen maksettavakseen. Vuonna 2024 sen päälle tuli 145 000 euroa.
Nuo summat hänen tulee siis maksaa takaisin – korkoineen.
Velka on vähentynyt, mutta vain vähän
Mutta on Aleksi myös maksanut velkojaan. Ulosottorekisterin mukaan hän kuittasi elokuussa velkojaan 27 045 euron edestä.
Yksityisoikeudellisia velkoja häneltä perii edelleen muun muassa pankin perintäpalvelu.
Aleksilla on tiettävästi myös vedonlyöntivelka. Ennen nyrkkeilymatsia Aleksi ja Kalle löivät vetoa. Jos Kalle voittaisi, Aleksi maksaisi hänelle 100 000 euroa.
Jos taas Aleksi olisi lähtenyt kehästä voittajana, hän olisi saanut Kallen, entisen pujottelun maailmanmestarin, aikanaan saaman palkintoauton sekä Kitzbühelin palkintopokaalin.
Seiska ei tavoittanut Aleksia kommentoimaan asiaa.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.