Uutuusdokumentti: Matti Nykänen hieraisi silmiään, kun Kanarialla vastaan tuli todellinen legenda – heittivät yhteiskeikan!

Matti Nykäsen uutuusdokumentin kolmannessa jaksossa käsitellään mäkihyppylegendan laulajanuraa.
Venla-palkitun dokumentaristi Sami Kieksin ohjaama ja käsikirjoittama Matti Nykänen – Elämä on laiffii käsittelee kolmannessa jaksossaan maailman mahtavimman mäkimiehen urheilu-uran jälkeistä aikaa musiikin parissa.
Dokumentissa kerrotaan, kuinka jo Irwin Goodman vaistosi Matin potentiaalin musiikkimaailmassa. Olihan Nykänen noussut jo valmiiksi kansakunnan kaapin päälle sukset jalassaan. Artistisopimusta Irwinin kanssa ei kuitenkaan syntynyt.
Myöhemmin apajille pyyhälsi Ilkka ”Ile” Vainio, joka keksi tutustuttaa Matin muusikko Jussi Niemeen. Herrat tulivat heti hyvin juttuun keskenään. Sitä ennen ex-mäkikotka oli lähtenyt ovet paukkuen helsinkiläisstudioista.
– Soitin Vainiolle ja kerroin, että Matti on suostuvainen yhteistyöhön ja kysyin, että mitäs nyt tehdään. Ilkka vastasi, että kahden viikon kuluttua pidetään kultalevytilaisuus, Jussi muistelee dokumentissa.

”Matti, osaatko laulaa?”
Ongelmana oli vain se, ettei Matti Nykäselle ollut olemassa minkäänlaista materiaalia. Niinpä Jussi vetäytyi studioonsa ja huhki siellä yötä päivää Matin debyyttialbumin eteen. Alku ei ollut kovin lupaava.
– Kysyin rehellisen kysymyksen: Matti, osaatko laulaa? Hän vastasi, ettei tiedä, kun ei ole koskaan yrittänyt. Olin, että no niin, Jussi muistelee dokumentissa.
Matti oli kuitenkin nopea oppimaan ja tarkka studiotyöskentelyssä, dokumentissa kerrotaan. Kolmosjaksossa nähdäänkin hauskaa arkistomateriaalia, kun epävireinen Matti yrittää parhaansa levytysstudiossa.
Matti Nykänen kieltäytyi miljoonasopimuksesta Pepsin kanssa – uutuusdokumentti paljastaa, miksi

Yllätysten yö yllätyskultaan
Niin vain kuitenkin kävi, että Matin esikoisalbumi näki ajoissa päivänvalon. Samassa toteutui Ilve Vainion profetia: Matin vuonna 1992 julkaistu Yllätysten yö myi kuin myikin kultalevyyn oikeuttavat 25 000 kappaletta. Se soi radioissa tiuhaan.
Matti Nykänen raivostui silmittömästi Jasper Pääkköselle – pysäyttävä paljastus uutuusdokumentissa
Kyseessä oli melkoinen saavutus siihen nähden, ettei artisti itse osannut soittaa edes Ukko Nooaa nokkahuilulla. Näin Matin musikaalisia pohjia kuvailee dokumentissa haastateltu Ilkka ”Frederik” Sysimetsä.
– Eihän Matti kuunnellut kuin Kikkaa ja Hurriganesia (…) Jos Mattia pyysi laulamaan C-duurin, niin hän kysyi, että mitä se on, onko se jälkiruokaa?

Legenda käveli vastaan
Yllätysten yö oli hitti, joka vei Mattia kiihtyvään tahtiin keikoille. Eikä kiertäminen jäänyt vain Suomen rajojen sisäpuolelle: Nykäsen laulantaa kuultiin Kanarialla asti.
Dokumentissa kerrotaan tapauksesta, jossa Matti oli unohtanut kipeästi kaipaamansa taustanauhansa Jyväskylään. Hänen oli kuitenkin esiinnyttävä Kanarialla Suomi-baarissa, sillä sovittu keikka odotti vain tunnin päässä.
Urheilusankari ratkaisi ongelman pestaamalla kitaran varteen luottotoimittajansa Kai Merilän. Sopivaa rumpalia ei vain meinannut löytyä mistään. Dokumentissa haastatellun Kaitsun mukaan ratkaisu käveli heitä kirjaimellisesti vastaan.
– Istuimme baarin terassilla, kun Remu Aaltonen käveli vastaan. Matti hieraisi silmiään ja totesi, että katos Kaitsu, siinä on meille rumpali!

”Vittu paras keikka”
Keikka jyskytti jo nurkan takana, kun Hurriganes-legenda päätti tarttua yllättävään esiintymistarjoukseen. Remu asetti kuitenkin Matille ehdoksi sen, ettei Nykänen olisi liian laitamyötäisessä esiintyessään.
– Sanoin Matille, että okei, voin tulla, mutta et sitten saa ottaa hirveäsi maljakkoa. Matti-poika oli mielissään, Remu muistelee.
”Kuin isäpuoli” – Matti Nykäsen manageri menehtyi: harvinainen haastattelu uutuusdokumentissa
Merilän muistikuvien mukaan keikkapaikka oli tupaten täynnä. yleisö sai vastinetta rahoilleen, vaikka kummallinen kolmikko ehtikin harjoitella vain vartin yhdessä ennen ensimmäistä esiintymistään.
– Mä sanoin, että tästä tulee vittu sun paras keikka. Ja hyvin se veti ne biisit! Kyllä Matti laulaa osasi, Remu kehaisee dokumentissa.
Matti Nykänen – Elämä on laiffii MTV:llä, kaikki jaksot jo MTV Katsomossa. Seiska ja Aller Studios kuuluvat samaan Aller-konserniin.
