Shokkitulos! Näin kävi Immun ja Stagalan kohuottelussa

Shokkitulos! Näin kävi Immun ja Stagalan kohuottelussa

Ennen ottelua monet olivat sitä mieltä, että Stagalan toiveet Immun voittamisesta lepäävät siinä, että Immu kuolisi nauruun kehässä.

2000-luvun suurin vedätys vai totisinta totta?

Video: Immu vaikutti olevan itsevarmana tulevasta ottelusta helmikuussa.

Helsingin jäähalliin, eli "Nordikselle", pakkautui lauantai-iltana täysi tupa äimistelemään ICE CAGE 4 -tapahtumaa.

Suurin mielenkiinto kohdistui luonnollisesti Joni Takalaan ja Mika Ilméniin.

"Stagala" ja "Immu" ovat uhonneet ja soittaneet muutenkin suutaan hyvän aikaa ennen ottelua sellaisella tavalla, että jopa Tony Halme olisi ollut ylpeä.

Osa pitää kruunu päässä heiluvaa Stagalaa lähinnä pellenä, joka haluaa vain ärsyttää mahdollisimman monia.
Osa pitää kruunu päässä heiluvaa Stagalaa lähinnä pellenä, joka haluaa vain ärsyttää mahdollisimman monia.

30 vuotta välissä

Illan "main event", eli pääottelu – tai oikeastaan pääottelut – olivat Immun ja Stagalan kohtaamisen lisäksi Makwan Amirkhanin ja Joni Salovaaran välinen kamppailu.

De facto oikean pääottelun vei "Maku" melko selvästi.

Stagalan ja Immun erottaa muun muassa se tosiasia, että parivaljakolla on peräti 30 vuoden ikäero.

Osan mielestä Stagalalla ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia – ja jos onkin, ne lepäävät sen toivon varassa, että Immu kuolisi nauruun kehässä.

Arkistovideo: Immu antoi isällisen avokämmenen kruunupäisen Stagalan poskelle tammikuussa.

Ottelun lähestyessä on kuitenkin kuulunut myös toisenlaisia ääniä, sillä naisvihasta syytetty 24-vuotias lahtelainen on saanut oppia Magamed Gadievilta.

Ottelun painoraja on 100 kiloa ja Immu kertoi ottelupäivänä Seiskalle laihtuneensa lähes 30 kiloa.

– 126,2 kiloa oli startti ja nyt puntarissa olin 98,2 kiloa!

Immu on kertonut somessa treenanneensa otteluun todella kovaa ja
Immu on kertonut somessa treenanneensa otteluun todella kovaa ja

The ottelu


Itse Immun ja Stagalan matsista tuli melkoinen katastrofipommi, sillä Stagala löi Immun kanveesiin vain muutamien sekuntien jälkeen. 

Immua huutanut yleisö kohahti täysin ja osa alkoi huutamaan ottelun olleen sovittu.