Rallimiljonääri Jari-Matti Latvalan riipivä sinkkutilitys: "Vaikea löytää emäntää"

Rallimiljonäärillä on käytännössä kaikkea. Enää vain emäntä puuttuu.
Seiska on saanut harvinaisen kutsun Jari-Matti Latvalan kotimaisemiin Pohjanmaan lakeuksille.
Jari-Matti muistelee lapsuuttaan:
Rallitähti ja Toyotan WRC-tiimin tallipäällikkö kierrättää reportteria ja kuvaajaa ympäri Tuuria.
On Keskisen kyläkauppaa, jättimäistä hevosenkenkää ja omaa automuseota. Kappas vaan, tuolla huoltoasemalla Jari-Matti yleensä lounastaa.
Aivan jättiläismäisen kyläkaupan kyljessä komeilee vanha tehdashalli, jonka päädyssä pilkottaa muutama 80-luvun ikkuna. Siellä Jari-Matti asuu.
– Keskisen Vesa on yrittänyt monesti ostaa nämä tilukset, mutten ole ollut halukas myymään. Olen ollut sen suhteen aika itsepäinen, Jari-Matti naurahtaa.

Kaikki mallillaan
Rallimiljonääri on Etelä-Pohjanmaalla selvästi kotonaan. Hän kertoo nauttivansa suuresti maaseudun tilasta ja helppoudesta, mitä tulee vaikkapa suunnistuksen harrastamiseen tai uusien autohallien rakentamiseen.
Jari-Matti esittelee Seiskalle upean automuseonsa takaa löytyvää rallipajaa, jossa hän rakentelee ralliautoja itselleen ja asiakkaille.
Muutama vuosi sitten valmistuneet, täydellisen steriilit tilat ovat massiiviset ja maksoivat useita satoja tuhansia euroja.
Monacoon hän ei enää kaipaa, mutta Helsingistä löytyy komea ja kallis kivitalo. Kaikkea mahdollista tuntuu siis löytyvän.
Paitsi se yksi juttu.

Vain emäntä puuttuu
Kiltti ja rehellinen Jari-Matti tunnustaa suoraan, että asiat ovat kyllä muuten mallillaan, mutta vain emäntä puuttuu.
Tyttöystävää ei ole meinannut löytyä rinnalle, vaikka ehdokkaita on kyllä riittänyt ja mies on mieltynyt treffailuun.
Olisi haasteellista oikeasti seurustella.
– Emäntä puuttuu, joo. Nykyiseen elämäntilanteeseen on vain vaikeaa yhdistää parisuhdetta, hän huokaa kyläkaupan lounaspöydässä.
– Jos nyt luettelen vaikka huhtikuun aikataulujani: olin viikon Japanissa ja Tshekeissä sekä viisi päivää Jenkeissä. Lisäksi pyöritän omaa yritystäni. Jäljelle jäävä vapaa-aika on siis vähäistä. Olisi haasteellista oikeasti seurustella.

Missä vapaat tytöt?
Töysäläinen maailmanmies nostaa tikunnokkaan myös varsin väkevän argumentin: kotikulmilla ei yksinkertaisesti ole liikaa morsianehdokkaita.
– On muistettava, että täytin juuri 40. Parikymppisenä vapaita tyttöjä olisi ollut enemmän tarjolla. Nyt moni heistä on jo naimisissa ja perheellisiä.
Parikymppisenä vapaita tyttöjä olisi ollut enemmän tarjolla.
Pohjanmaalla on monesti tapana perustaa perhe varhaisessa vaiheessa.
– Pitää paikkansa. Kaikilla kavereillani on jo perheet ja aika isojakin lapsia. Näin se vain menee, Jari-Matti hymähtää.

Kovia valintoja
On inhimillinen piirre verrata itseään muihin. Niin tekee myös Jari-Matti, joka on luonut menestyksekkään ja kansainvälisen ralliuran.
Sillä on ollut kuitenkin hintansa.
Rahalla ei voi ostaa mitä vain.
– Kyllä siihen on havahtunut, että monilla muilla on perheet ja itselläni ei ole. Olen toisaalta myös tiedostanut sen, että tässä elämässä ei voi saada kaikkea.
– Olen päässyt näkemään maailmaa, kokemaan kaikenlaista ja pystynyt tienaamaan hyvin. Olen toiminut tallipäällikkönä ja rakentanut oman yrityksen, mutta rahalla ei voi ostaa mitä vain. Ne ovat niitä valintoja.

Ei valmis isäksi
Perhekysymys saa rallitähden mietteliääksi. Hän muotoilee vastauksensa toteamalla, että on onnellinen siskonsa perheen puolesta.
– On tosi kiva olla tekemisessä hänen lastensa kanssa. Se riittää minulle tässä nykyisessä elämäntilanteessani.
Sanon suoraan, etten tiedä, haluanko itse lapsia.
– Sanon suoraan, etten tiedä, haluanko itse lapsia. En ole vielä valmis isäksi, Jari-Matti pamauttaa.
– Voihan olla, että se ajatus myöhemmin muuttuu. Miehenä se ei ole iän puolesta niin tarkkaa. Tiedän ihmisiä, jotka ovat tehneet lapsia vasta 45 ikävuoden paikkeilla. Koen, ettei isyys olisi silloin liian myöhäistä.