Oho! Näin jäätävässä kunnossa Alma Hätönen on

Oho! Näin jäätävässä kunnossa Alma Hätönen on

Juontaja oivalsi samalla tärkeän asian.

Juontaja Alma Hätönen, 34, on huippukunnossa.

Vakkaritöihin radioon palannut tv-juontaja on elämänsä kunnossa fyysisesti. Ei liene sattumaa, että Alma parhaillaan myös opiskelee fysioterapeutiksi.

– Tulin vaan kertomaan, et rikoin just omat kyykkyennätykset, Alma paljasti yllättäen somekanavallaan ja lisäsi:

– Takakyykky on ollut mulle aina vaikea liikkuvuushaasteiden takia. Jumituin 67,5kg varmaan vuodeksi, enkä uskaltanut siirtyä eteenpäin.

"Itse rajoitetaan itseämme"

Samalla Alma huomasi kuitenkin oivaltaneensa jotakin.

– Pari viikkoa sitten päätin kokeilla 70kg ja tänään kyykkäsin sarjaa jo 82,5kg painoilla. Tajusin et lopulta kyse ei ollut siitä, mitä jaksan vaan siitä, mitä uskallan. Mihin mä uskon, et mä pystyn.

Alma kannustaa myös muita miettimään omia rajojaan.

– Tämä arkinen pieni tilanne oli taas hyvä esimerkki siitä, että me itse rajoitetaan itseämme enemmän kuin kukaan muu.

Alma on kertonut aloittaneensa kunnolla treenaamaan vasta pari vuotta sitten siskon kuoleman myötä.

– Alotin salitreenaamisen mun elämän suurimman tragedian jälkeen. Se piti mut pinnalla sillon ja pitää pinnalla edelleen, hän on myöntänyt.