Niklas Hagman: Suhdepaljastus!

Jääkiekkoa "Pikku-Hakki" on hengittänyt koko elämänsä, sillä hänen isänsä Matti Hagman on yksi HIFK:n legendaarisimpia pelaajia seuran yli 110-vuotisessa historiassa.
Ex-kiekkotähti Niklas Hagman tunnetaan siitä, että mies ei ole pitänyt itsestään koskaan erityistä ääntä.
Katso videolta, mitä NHL:ssä pelaava Valtteri Puustinen paljastaa Seiskalle kiekkolegendoista
Toisen polven kiekkoilijan peliura päättyi kauteen 2016–17.
Tämän jälkeen hän ei ole tehnyt monelle pelimiehelle niin tuttua ratkaisua, että olisi hypännyt suoraan valmennushommiin.
ST Hockey Tourin finaalitapahtuman julkkisotteluun osallistunut ”Pikku-Hakki” kertoo Seiskalle voivansa vallan hyvin.

"Iskenyt ihan kunnolla"
Edelleen atleettisessa kunnossa oleva 45-vuotias Niklas kertoo innostuneensa viime aikoina tenniksestä.
– Kipinä on iskenyt ihan kunnolla, muuten ollaan aika rennosti lasten kanssa.
Niklas oli yli kymmenen vuotta naimisissa vuoden 2003 Miss Suomen ensimmäisen perintöprinsessan Piritta Hagmanin kanssa.
Missifanaatikot muistavat varmasti, että Piritta on omaa sukuaan Hannula.
Vuonna 2006 avioitunut pari erosi vuonna 2018. Pariskunnalla on kolme lasta.
Niklas ja Piritta ovat edelleen hyvissä väleissä.

Molemmat löytäneet uudet rakkaudet
Piritta seurustelee nykyään koripallovalmentaja Lassi Tuovin kanssa.
Niklas sen sijaan ei ole omia seurustelukuvioitaan juuri avannut – mutta nyt avaa.
– Sillä puolella kaikki hyvin, onnellisesti seurustelen.
Mikään täysin uusi asia ei seurustelu ole.
– Kyllä tässä on jo kolme vuotta oltu…
– Onnellinen olen.
Eino Leino totesi aikanaan: ”Kell' onni on, se onnen kätkeköön.”
– Just näin, Niklas naurahtaa kuullessaan yhden kansallisrunoilijan tunnetuimmista lauseista..
– Tosi fiksuja suomalaisia sananlaskuja.

"Jonkin aikaa siinä meni"
Rakkautta on ilmassa myös jääkiekon saralla.
Niklas myöntää löytäneensä rakkauden jääkiekkoon uudelleen ja tekee nykyään taitovalmennukseen liittyviä töitä Viima Hockeyn parissa.
Seuravalmentaminenkin kiinnostaa – ainakin ajatuksen tasolla.
– Tämä on nyt vähän tämmöinen aloittelu minulle.
– Jonkin aikaa siinä meni, kun peliura päättyi, mutta nyt on taas kivaa mennä hallille.
Jääkiekkoa Niklas on hengittänyt koko elämänsä, sillä hänen isänsä Matti Hagman on yksi HIFK:n legendaarisimpia pelaajia seuran yli 110-vuotisessa historiassa.
– Uskon, että minulla on myös paljon annettavaa.