Nico Rosberg, 40, oli epävarma nuori – pyörittää nyt 200 miljoonan osakesalkkuja!

Nico Rosberg, 40, on nykyisin menestyksekäs pääomasijoittaja.
Perjantaina 40 vuotta täyttävä Nico Rosberg sanoo joutuneensa opettelemaan kärsivällisyyttä sen jälkeen kun hän vajaat yhdeksän vuotta sitten lopetti kilpa-autoilun.
– Olen tottunut voittamaan. Silloin on vaikea olla kärsivällinen ja aloittaa nollasta. Siksi etsin jotain, missä voin omilla vahvuuksillani voittaa nopeasti jotain, ja nyt olen löytänyt sen pääomasijoittamisesta, Nico kertoo etähaastattelussa.
Unelmista totta
Rosbergin pääomasijoitusyhtiö Rosberg Ventures investoi eurooppalaisten sijoittajien varoja kansainvälisiin pääomasijoitusrahastoihin. Tämän vuoden loppuun mennessä yhtiö ennakoi hallinnoivansa jo 200 miljoonaa euroa.
Miten Rosberg selittäisi nykyisen työnsä kahdelle tyttärelleen?
– Lapsille sanoisin, että tuen opiskelijoita, jotta he voivat rakentaa ideastaan jotain isoa. Jos he haluavat rakentaa uuden Tiktokin tai uuden kenkämerkin tai uuden paitamerkin, laitan siihen rahaa, jotta he voivat rakentaa sen.
Ei kilpailua vaan tappelua
Rosberg on yksi vain 34 miehestä, jotka ovat voittaneet F1-sarjan maailmanmestaruuden. Jotkut väittävät, että hän olisi voinut voittaa enemmän, ellei olisi sattunut ajamaan samana aikakautena kuin Lewis Hamilton.
Rosberg sanoo olevansa iloinen, että ajoi samaan aikaan Hamiltonin kanssa.
– On todella arvokasta, että voitin maailmanmestaruuden samalla autolla kaikkien aikojen parasta vastaan. Minulle se oli urani kruunu, Rosberg sanoo.
Samanikäiset Rosberg ja Hamilton ajoivat yhdessä jo teini-ikäisinä, ystävystyivät ja jakoivat nuorina kisareissuilla usein hotellihuoneen. Formula ykkösissä he ajoivat tallikavereina ja toistensa pahimpina kilpailijoina Mercedes-tallissa kaudet 2013–2016.
– Se oli hyvin, hyvin vaikeaa ja intensiivistä. Se oli enemmän kuin kilpailua, se oli tappelua. Ja vihollinen oli omassa perheessä, Rosberg kuvaa tallikaverien kilpailua.
Kauden 2016 päätteeksi Rosberg voitti maailmanmestaruuden. Melkein heti voitonjuhlien tauottua hän ilmoitti lopettavansa vain 31-vuotiaana.
– Se oli minulle sataprosenttisen oikea päätös. Olin saavuttanut unelmani, maailmanmestaruuden. Minulle oli myös tärkeää lopettaa huipulla, Rosberg sanoo.
Nico ei kaipaa takaisin radoille.
– Elämäni on ollut yhdeksän vuoden ajan todella upeaa. Nyt minulla on enemmän vapautta ja aikaa perheen kanssa.
Tärkeimpinä eväinä formuloista Rosberg nostaa esiin kolme asiaa.

– Menestys ja tunnettuus auttavat minua valtavasti kaikissa uusissa projekteissani.
Kolmas tekijä eli henkilökohtainen kasvu ei ole yllättävä, mutta se on, mitä Rosberg paljastaa itsestään.
– Olin äärimmäisen ujo ja epävarma. En osannut puhua ihmisten edessä, se oli minulle hyvin, hyvin vaikeaa. Urheilun avulla sain paljon itseluottamusta. Se on auttanut valtavasti myös siinä, että olen onnellinen ihminen, Rosberg kertoo.
Talvireissuja Lappiin
Nicon isä Keke ajoi formuloiden maailmanmestariksi 1982, meni naimisiin saksalaisen Sina Rosbergin kanssa ja jäi pysyvästi ulkomaille. Sen vuoksi Monacossa ja Ibizalla varttunut Nico Rosberg saattaa olla maailman tunnetuin Suomen kansalainen, joka ei puhu suomea.

– Tätini ja serkkuni ovat yhteys Suomeen, ja olin tänäkin vuonna Lapissa kuten viime vuonnakin. Teimme Lapissa isäni kanssa isä-poika -reissun moottorikelkalla, se oli todella hienoa. Ja tietenkin minulla on edelleen myös Suomen kansalaisuus. Ja nyt ovat myös suomalaiset perheet, jotka ovat investoineet meihin, Rosberg luettelee.