Muistatko Hannu Jortikan? Tältä hän näyttää nyt!

Hannu Jortikasta lienee yhtä monta tarinaa kuin on tarinankertojaakin.
Sana "legenda" on voinut kokea viime vuosina inflaation, kun someaikana legendaksi voidaan kutsua mitä ja ketä tahansa.
Jääkiekkovaikuttaja Hannu Jortikka kuitenkin on legenda isolla L-kirjaimella.
Arkistovideo: TPS-legendat Hannu Virta ja Hannu Jortikka kehuivat kilvan toisiaan joulukuussa 2024.
Miehestä riittää yhtä monta tarinaa kuin on tarinankertojaakin.
”Jortsun” yhdistää moni ensimmäisenä jääkiekkovalmentajaksi, mikä on ymmärrettävää – onhan hän voittanut peräti kuusi SM-kultaa valmentajana, kaikki TPS:n ruorissa, ja vielä kahdesti triplana, eli eri otteisiin siis.

Talvet Aurinkorannikolla
Ennen menestyksekästä valmentajanuraa 1970- ja 1980-luvuilla Jortsu pelasi itsekin.

Valmennusura on kuitenkin se, josta hänet muistetaan. Mittavassa CV:ssä seisoo TPS:n lisäksi muun muassa HPK, Jokerit, Malmö sekä Amur Habarovsk.
Eläkkeellä mies on ollut jo kymmenisen vuotta ja asunut pidemmän aikaa talvet Espanjan Aurinkorannikolla.
Kesäisin ”Artukaisten Midas” viihtyy luonnollisesti siinä Suomen kauneimmassa kesäkaupungissa – joka ei siis ole Forssa.

"Jortsu on kuningas"
Aktiiviaikoinaan Hannu Jortikkaa pidettiin jopa pelottavana hahmona ja kovana kurinpitäjänä.
Pelottavuudesta ei tosin ollut tietoakaan, kun urheilun monitoimimies Aleksi Valavuori jakoi itsestään ja Jortsusta kuvan maanantai-iltana.
Kuvassa kaksi seppää istuvat Fuengirolan ravintola Hookissa.
– Espanjan Hookin kisastudiossa tulee kohtuullisen paljon värikkäämpää analyysiä kuin televisiosta. Ei paljon pelikirjasta puhuta, shaatana! Jortsu on kuningas, NBA-legenda Dennis Rodmaninkin aikanaan Suomeen tuonut Aleksi sanailee.
Iloiset veijarit
Kuvassa herrat näyttävät peukkua, joista Jortsun peukku on niin sanotusti reippaampi, kun taas Aleksilla on esillä luonnollisesti ”littipeukku”.
Jortsulla on päässään erään golfklubin lippis ja Aleksilla ulkomaalaisen vedonlyöntiyhtiön lippalakki.
Punoituksesta päätellen Hannu lienee pelannut golfia kierroksen, jos toisenkin.
Yhtä kaikki, Hannulla näyttää pyyhkivän hyvin – ja niin pitääkin.
Suomen jääkiekkomaajoukkueesta ei vielä voi sanoa samaa MM-kisojen tiimoilta, mutta toisaalta – Leijonien osalta pelit alkavat de facto vasta puolivälieristä.