Kristiina Mäkelän ja keihäskarpaasin suhde puhuttaa – lataa suoran kommentin uteluihin

Kristiina Mäkelän ja keihäskarpaasin suhde puhuttaa – lataa suoran kommentin uteluihin

Seiskan saamien vinkkien mukaan Kristiina Mäkelä on nähty viime aikoina deittisovelluksessa.

Münchenissä yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa vuonna 2022 hopeaa kolmiloikanut Kristiina Mäkelä lopetti huippu-urheilu-uransa elokuun Suomi-Ruotsi-maaotteluun viime vuonna.

Kristiinan ura oli lähellä huipentua isoihin valoihin Stade de Francella Pariisin olympialaisiin.

Näin ei kuitenkaan ollut tarkoitettu, vaikka romanialainen kilpasisko Florentina Costina Iusco oli kärähtänyt dopingista ja Kristiina olisi ollut määrä tulla tilalle, sillä hän oli rankingissa seuraavana.

– Olympiakylän rajallisten tilojen ja resurssien vuoksi meidän on tehtävä kaikkemme, että voisimme vähentää urheilijoiden määrää Pariisissa. Siksi emme voi korvata kisoista vetäytyneitä urheilijoita sen jälkeen, kun starttilistat ovat sulkeutuneet, tiedotti Kansainvälinen yleisurheiluliitto (WA) tuolloin.

Kristiina Mäkelä lopetti kilpa-uransa viime vuonna.
Kristiina Mäkelä lopetti kilpa-uransa viime vuonna.

Avoliitto keihäskarpaasin kanssa

Kristiina on tunnettu timantinkovana ammattilaisena, joka ei yksityiselämäänsä juuri avaa.

Niinpä olikin melkoinen yllätys, kun 2024 syksyllä ilmestyneessä Mika Wikströmin kirjoittamassa Pitkä tie huipulle -kirjassa Kristiina kertoi suhteestaan ex-keihäänheittäjä Joni Karviseen.

Seiska oli kertonut tosin alkuvuodesta 2023 yleisurheilupiirien syväkurkkujen tietojen perusteella, että Kristiina ja Joni olivat muuttaneet jo tuolloin avoliittoon Helsinkiin.

Nyt Seiskaa on lähestynyt lukijoita, jotka kertovat törmänneensä Kristiinan profiilin deittisovelluksessa.

Joni Karvisen keihäsura ei vedä vertoja Kristiinan uralle kolmiloikan parissa.
Joni Karvisen keihäsura ei vedä vertoja Kristiinan uralle kolmiloikan parissa.

Mikä on suhteen nykytila

Seiska tavoitti ystävällisen, mutta jämäkän 32-vuotiaan Kristiinan.

– En ole kommentoinut koskaan millekään medialle suhdeasioitani, enkä tee niin nytkään, Kristiina ilmoittaa päättäväisesti.

31-vuotiaan Jonin oma kilpaura ei vedä Kristiinalle vertoja. Hän lopetti oman aktiiviuransa 2019.

Seiska tavoitti myös kauppatieteiden maisteriksi 2023 valmistuneen Jonin, joka työskentelee nykyään pankkialalla.

– En kommentoi, Joni vastaa kyselyihin suhteen nykytilasta.

Joni kertoo mystisesti "perheen ja läheisten tietävän, mikä on tilanne".