Kommentti: Patrik Laine ajoi itsensä helvetilliseen miinaan

Kommentti: Patrik Laine ajoi itsensä helvetilliseen miinaan

Montreal Canadiensin tamperelaistykki olisi voinut pelata loukkaantumiseen johtaneen tilanteen eri tavalla, kirjoittaa erikoistoimittaja Eetu Ampuja.

Rapakon takaa kantautui sunnuntaiaamuna lähes epätodellisia lätkäuutisia. Väkevää paluuta viritellyt Patrik Laine oli taas loukkaantunut. Ei voi olla totta!

Laine on nuoreen ikäänsä nähden kokenut kovia. Milloin on murtunut solisluu, milloin on tullut kyynärpäätä kupoliin. Pääkoppa on ollut muutenkin kovilla: Pate on puhunut rohkean avoimesti mielenterveysongelmistaan.

Tesoman tykki hakeutui alkuvuonna NHL:n hoito-ohjelmaan ja pääsi sieltä kesällä pois. Hän on harjoitellut hyvin ja oli täynnä motivaatiota uudelle alulleen Montrealissa, jonka ehti jo hurmata harhautuksillaan.

Juuri kun kaiken piti olla kunnossa, taivas putosi niskaan. En ollut sunnuntaiaamuna uskoa silmiäni, kun kuvamateriaali rajusti jäähän rojahtaneesta ja tuskissaan kieriskelleestä Laineesta alkoi levitä kulovalkean tavoin.

Toronton tusinajätkä

Laineen loukkaantuminen itsessään ei edes ollut hämmästymiseni syy. Ensimmäinen reaktioni oli, että mitä helkkaria Patrik oikein luulee tekevänsä, kun ajaa itsensä tuollaiseen tilanteeseen? Suorastaan helvetilliseen miinaan?

Patrikin polvi vääntyi tavalla, joka sai vatsan muljahtelemaan. Se ei näyttänyt hyvältä – muttei myöskään loukkaantumista edeltävä tilanne, jossa tähtihyökkääjä yrittää väkisin puikkelehtia postimerkin kokoisesta kolosta, isojen vastustajien välistä.

Patrikin vasen polvi kolahti pahasti Toronto Maple Leafsin Cédric Paréen, joka seisoi siniviivalla suomalaista vastassa. Tämän Toronton tusinajätkän temppu on herättänyt raivoa Montrealin kiekkofaneissa, jotka ovat ladelleet jopa uhkauksia Parelle.

Leikkasi suoraan syliin

Jos et ole koskaan kuullutkaan koko Parésta, et ole menettänyt mitään. Hän on nuori kanadalaissentteri, joka jahtaa pelipaikkaa tarunhohtoisesta Maple Leafsista. Näyttöjä olisi annettava, ettei farmi eli bussiliiga AHL kutsu.

Joten kun korkean profiilin – ja vieläpä verivihollisseura Canadiensin – tähtihyökkääjä leikkaa suoraan syliin, mitä muutakaan Paré olisi voinut tehdä kuin yrittää taklata? En näe tilanteessa tahallista vahingoittamisyritystä, vaikka polvet kolisevatkin.

Jääkiekko on vauhdikas ja vaarallinen laji, jossa taklattavallakin on oltava joku vastuu. Parén pysäyttämisyritys meni vihkoon, mutta vaikea vieläkään ymmärtää, miksi Patrikin piti yrittää uhkarohkeaa taikatemppua merkityksettömässä harjoitusottelussa.

Pate on esiintyvä artisti

Oma analyysini on tämä: Patrik on kuin rokkitähti, joka elää ja nauttii saamastaan huomiosta. Siinä ei ole mitään pahaa. Montrealissa jos missä palvontaa on tarjolla.

Laine sai miljoonakaupungin hurmokseen heti ensimmäisessä treenipelissään, jossa hän purjehti koko kentän läpi ja yllätti Philadelphia Flyersin housut kintuissa. Yleisö oli haltioissaan. Paikallinen mediakin lähes sekosi innostuksesta.

Ehkä suomalaistähti halusi tarjota lisää silmäkarkkia ja sirkushuveja? Patrik on esiintyvä artisti, joka tietää, että NHL on showbisnes. Miksei yrittäisi kynäillä ja hakea itseluottamusta treenimatseissa, joiden lopputuloksilla ei kuitenkaan ole väliä?

'Patty' Laine ehti jo hullaannuttaa Montrealin kiekkohullut fanit.
"Patty" Laine ehti jo hullaannuttaa Montrealin kiekkohullut fanit.

Rahan takia

Tällä kertaa temput eivät toimineet, vaan Laine saattaa olla sivussa koko loppuvuoden. Viimeisiempien raporttien mukaan alustava kuntoutusaika pyörisi kenties 4–6 kuukauden välimaastossa.

Jos Patrik olisi puoli vuotta telakalla, kausi olisi käytännössä siinä. Comeback huhtikuussa ei kuulostaisi lupaavalta: Montreal on nuori ja nouseva nippu, mutta kevään pudotuspeleihin sillä ei pitäisi olla vielä asiaa.

NHL ei halua kilpailla isoja ammattilaissarjoja vastaan alkusyksyn katsojaluvuissa.

Erityisen turhauttavaa on, että Laine loukkaantui harjoitusottelussa. Miksi tällaisia tusinamatseja edes pelataan vielä syyskuun lopulla? Vastaus: rahan takia.

NHL ei halua kilpailla Pohjois-Amerikan muita isoja ammattilaissarjoja vastaan alkusyksyn katsojaluvuissa. Siksi kausi käynnistyy perinteisesti lokakuun puolivälin hujakoilla, mutta jo sitä ennen pitäisi yrittää houkutella porukkaa halleihin.

Patrik Laine kärsii nyt paitsi omasta ratkaisustaan, myös NHL:n ahneudesta.

Eetu Ampuja, erikoistoimittaja