Kerttu Niskanen suututti suomalaiset – näin hiihtotähti perustelee kansalaisia kuohuttanutta öky-Porscheaan

Kerttu Niskanen suututti suomalaiset – näin hiihtotähti perustelee kansalaisia kuohuttanutta öky-Porscheaan

Hulppealla sähkö-Porschella ajeleva Kerttu on nostanut verottomasti 20 000 euron urheilija-apurahaa. Moinen menettely on hermostuttanut kansalaisia.

Suomen hiihtomenestys on ollut pitkään pitkälti Niskasen supersisarusten varassa. Kuvaavaa on, että Kerttu, 35, ja Iivo Niskanen, 31, saavuttivat kaksistaan puolet Suomen mitaleista Pekingin talviolympialaisissa helmikuussa 2022.

Seiska selvitti  – tällainen on Niskasten Vieremä:

Iivolta meni viime kausi plörinäksi sairasteluiden vuoksi, mutta Kerttu kantoi urhoollisesti savolaisen ihmeperheen soihtua. Hän oli tuloksien valossa selvästi Suomen paras suksisankari hiihtokaudella 2022–23.

Ansaitusta kansansuosiosta huolimatta Kerttu on myös hieman suututtanut suomalaisia. Joitakin veronmaksajia on ärsyttänyt suuresti erityisesti hiihtotähden näyttävä yhteistyö saksalaisen ökyautomerkki Porschen kanssa.

Kerttu Niskasesta tuli miljonääri – kertoo Seiskalle hulppeasta rakennusprojektistaan

Kerttu Niskanen on menestynyt loistavasti viime vuosina. Tässä hän tuulettaa Lahdessa.
Kerttu Niskanen on menestynyt loistavasti viime vuosina. Tässä hän tuulettaa Lahdessa.

Tästä on kyse

Kerttu on aiemmin nauttinut 20 000 euron verottomasta urheilija-apurahasta, joka on tarkoitettu pienempituloisille urheilijoille. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän summan voi saada puhtaana käteen vain alle 80 000 euroa tienaavat urheilijat.

Tuloraja on ollut kuitenkin helposti kierrettävissä.

Kerttu ja toinen hiihtotykki Krista Pärmäkoski pyörittävät molemmat menestyvää, satojen tuhansien eurojen liiketoimintaa yritystensä kautta. Kummankin verotettavat tulot ovat kuitenkin jääneet alle 80 tonnin, joten he ovat voineet hakea apurahoja.

Jestas, mikä lukaali: Saunasta suoraan poreisiin! Krista Pärmäkoski sai "porttikiellon" hulppean hirsihuvilansa työmaalle – kuvat!

Julkisista varoista on siis nostettu messeviä apurahoja samaan aikaan, kun poseerataan Porschen kanssa ja rakennutetaan hulppeita lukaaleita – Krista Kuortaneelle ja Kerttu Vuokattiin. Moinen menettely on hermostuttanut kansalaisia.

Kerttu ja Krista kuittasivat kumpainenkin 20 000 euroa puhtaana käteen vielä viime vuonna. Tänä vuonna he eivät enää ole myönnettyjen apurahaurheilijoiden joukossa.

Ajelee öky-Porschella

Huomioitavaa on, ettei mitään sääntöjä ole missään vaiheessa rikottu. Kerttu ja Krista ovat vain osanneet hyödyntää tarjotun ja täysin verottoman rahapotin. Kyse onkin enemmän moraalista, joka on lennättänyt ärräpäitä kansan keskuudessa.

Kitinä ei ole kuitenkaan hetkauttanut Kerttua. Porschen brändilähettiläs ajelee tälläkin hetkellä saksalaismerkin hulppealla Taycan Cross Tourismo -sponsoritäyssähköautolla, jonka hinta huitelee 100 000 eurossa.

– Itselleni Porsche on ollut yksi sellainen yhteistyö, josta olen haaveillut ja joka on myös toteutunut. Olen tosi iloinen ja onnellinen, että olemme tehneet yhteistyötä ja tulemme tekemään jatkossakin, Kerttu naulaa jämäkästi Seiskalle.

Rahaa, rahaa ropisee! Kerttu Niskanen teki elämänsä tilin – pikkuveli-Iivon tulot kalpenevat rajusti

Kerttu Niskanen nauttii kovan työnsä tuloksista ja toteuttamistaan unelmista.
Kerttu Niskanen nauttii kovan työnsä tuloksista ja toteuttamistaan unelmista.

Vieremän kotiopein

Toisaalta on niinkin, että kaikista apurahoista, yhteistyökuvioista ja menestysbonuksista huolimatta kovan työn tehneet suomalaishiihtäjät jäävät tuloissaan valovuoden päähän esimerkiksi lätkätähdistä ja F1-sankareista.

Niin tai näin, Kerttu nauttii täysillä työnsä hedelmistä ja toteuttamistaan haaveista.

Seiska selvitti: tällainen on Iivo ja Kerttu Niskasen kotipitäjä – Vieremällä ei osata antaa periksi

– Meidän perheessämme opetettiin, että kun tekee kovasti töitä, niin siitä voi joskus saada jotain takaisinkin. Periaatteena oli, ettei mitään saa ilmaiseksi vaan on tehtävä kovasti hommia, jos haluaa saada jotain, Kerttu kertoo.

– Voisi sanoa, että olemme Iivon kanssa toteuttaneet tätä ajatusta. Olemme kumpikin tehneet kovasti töitä kaiken eteen. Siksi on mukavaa, että olemme molemmat saaneet siitä ammatin ja tulojakin.

OPK:n myöntämät maastohiihtäjien urheilija-apurahat 2023:

Perttu Hyvärinen 20 000 €

Inkki Inola 20 000 €

Arttu Kaario (opas) 20 000 €

Joni Mäki 20 000 €

Johanna Matintalo 10 000 €

Jasmi Joensuu 10 000 €

Niilo Moilanen 10 000 €

Ristomatti Hakola 10 000 €

Niko Anttola 10 000 €

Ville Ahonen 10 000 €

Eveliina Piippo 10 000 €

Jasmin Kähärä 10 000 €

Remi Lindholm 10 000 €

Arsi Ruuskanen 6 000 €

Verneri Poikonen 6 000 €

Lauri Mannila 6 000 €

Eevi-Inkeri Tossavainen 6 000 €

Olli Ahonen 6 000 €

Eero Rantala 6 000 €