Jestas! ”Suomen kaunein yleisurheilija” Emma Tainio, 20, yllätti täysin Turussa – tuoreet kuvat

Paimion Urheilijoiden punapää taitaa sosiaalisen median sisällöntuotannon.
Seiska kertoi toukokuussa yleisurheilija Emma Tainion, 20, räjähdysmäisestä suosiosta sosiaalisessa mediassa. Paimion Urheilijoiden pikajuoksija julkaisi itsestään juoksuvideon, joka keräsi hetkessä lähes kaksi miljoonaa katsojaa.
Tämän jutun kirjoitushetkellä kyseisellä videolla on jo lähemmäs 2,5 miljoonaa katselukertaa – ja lisää ropisee koko ajan. Samalla Emman Instagramin seuraajamäärät ovat nekin nousseet mukavasti.
Kyseinen video on yksinkertainen ja napakka: Emma ottaa ensin hieman alkulämpöä ja pyyhältää sitten tuulispäänä matkaan. Aurinkoinen pätkä räjäytti potin hetkessä.

Seiska löysi Emman
Kyseinen starttiharjoitus on kuvattu Turun yleisurheilustadionilla, jossa kisattiin tänään tiistaina perinteinen Paavo Nurmi Games. Myös Emma oli paikalla – muttei suinkaan juoksutamineissa. Paimiolaista ei urheilemassa nähty.
Seiska äkkäsi stadionin uumenista Emman varsin yllättävissä puuhissa. Jatkuvasti päitä kääntänyt punapää pörräsi milloin missäkin kännykkä kourassa urheilijoita kuvaamassa. Selitys sille oli varsin looginen.
– Olen muutaman päivän töissä Paavo Nurmi Gamesin organisaatiossa. Teen somea seiväshyppääjä Maria Kytölän kanssa, Emma selostaa Seiskalle.
– On ollut tosi mukavaa. Sosiaalinen media tuntuu itselleni tosi luontevalta. On kivaa päästä tekemään tällaisen ison kisan somea. Olen kuin kala vedessä!

Ei huimaa pätkääkään
Emma tuntuu suhtautuvan alati kasvavaan somesuosioonsa tyynenviileästi. Häntä eivät hetkauta edes hurjat miljoonaluvut, mitä tulee juoksuvideonkin katselukertoihin.
– Some on asia muiden joukossa. Elämä jatkuu samalla tavalla kuin aina ennenkin.
Fakta kuitenkin on, että sosiaalinen media näyttelee nykyään merkittävää roolia monien yleisurheilijoiden tulonlähteenä. Kotimaiset pikajuoksijat, aituritähdet, kolmiloikkaajat, moukarisankarit ja kumppanit voivat vain haaveilla NHL-miljoonista.
Siksi monella some on valjastettu onnistuneesti myös kaupalliseen käyttöön. Mitä tästä mahtaa tuumia Emma?
– Se on kyllä mahdollista monelle urheilijalle, joka somea osaa käyttää.

”Helvetin kirkas tulevaisuus”
Pian on jälleen aika vaihtaa älylaite piikkareihin. Jarmo Rasin valmennettava pikajuoksija on pinkonut parhaimmillaan 100 metriä sallituissa oloissa aikaan 11.86. Punapään toinen päämatka 200 metriä on taittunut lukemaan 24,33.
Emman puhe on painavaa ja punnittua kysyttäessä urheilullisista tavoitteista.
Tavoitteena olisi päästä aikuisten arvokisoihin.
– Tavoitteena olisi päästä aikuisten arvokisoihin. Näen, että tavoitteellisella harjoittelullani ja panoksellani pystyn myös saavuttamaan sen arvokisapaikan.
Määrätietoisesti rakentuvan urheilu-uran rinnalla kulkevat myös opiskelut. Paimiolainen pänttää Turun kauppakorkeassa, mutta tulevasta työurasta kaunotar ei vielä juuri puhua pukahda.
– Sanotaan näin, että tulevaisuus näyttää helvetin kirkkaalta!